Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

hoitokirja

Pikalinkit tallilaisille

 1  2  3  4  5  6  7  > >>  [ Kirjoita ]

Nimi: Senja

10.12.2017 16:27
EILEN ILLALLA:

En saanut illalla kotiin tullessani unenpäästä kiinni. Hermoilin huomisia kisoja. Vatsanpohjaani nipisteli, ja katsoin kisavaatteeni varmaan kolmeen otteeseen ennenkuin käskin itseni rauhoittua hiukan. Kieriskelin sängyssäni, ja yritin lukea netistä mikä kisajännitykseen auttaisi. En löytänyt oikein mitään hyödyllistä, joten avasin ikkunaani ja yritin nukkua.

AAMULLA:

Heräsin aikaisin, ja oloni oli väsynyt. Haukottelin ja kävelin silmistäni unihiekkaa hieroen alakertaan. Ketään ei ollut hereillä, ja katsoin kelloa.
"Sehän on vasta viisi!", hämmästyin, ja tein itselleni kaksi paahtoleipää.

Syötyäni aamupalani kirjoitin pöydälle lapun että menisin tallille valmistelemaan Vencedorin. Tunsin kynän sulkiessani taas jännityksen, mutta tälläkertaa se velloi koko kehossani. Kävelin yläkertaan ja päätin käydä suihkussa herätäkseni.

Astuin hiukset vesipiraroita sinne tänne tiputellen pois suihkusta, ja kietaisin pyyhkeen suojakseni. Olin ottanut tallivaatteeni mukaani, ja kuivateltuani hetken puin päälleni vaaleat, beiget kokopaikkaiset ratsastushousut, ja tummansinisen v-aukkoisen t-paidan. Sitten kuivasin hiukseni, ja olin varma että kaikki heräisivät föönin ääneen. Kurkistin kuivaamisen jälkeen ovesta, mutta kukaan ei ollut liikkellä. Vedin oven takaisin kiinki, ja käänsin sen lukkoon. Sitten avasin minulle kuuluvan laatikon, ja nostin sieltä meikkipussini, ja kasan pinnejä. Harjasin hiukseni, ja kietaisin ne ponihännälle niskaani. Sitten letitin sen kahdelle letille jotka olivat kiinni toisissaan, ja pyöräytin hiukseni nutturalle. Tökin pinnejä joka puolelle varmistaen että kampaus näytti vielä hyvältä. Päätin laittaa vielä vähän hiuslakkaa, ja sitten aloitin meikkaamaan.

Meikattuani hiukan tavanomaista enemmän laitoin tavarat paikoilleen, ja laatikon kiinni. Sitten avasin oven ja kävelin huoneeseeni laittamaan jalkaani sukat jotka olin unohtanut sängylleni. Katsoin ulos. Sää ei ollut kehuttava, mutta koska halusin olla maineeni veroinen, en päästänyt ainuttakaan valitusta sulaneesta lumesta ja kurasta. Vein kisa-asuni suojineen roikkumaan keittiön tuolin selkänojaan, jotta isä ja äiti muistaisivat ottaa sen mukaan lähtiessään tallille. Sitten lähdin laittamaan kenkiä jalkaan, ja suuntasin kohti Röllistä nakaten tallon logolla varustetun valkoisen takkini niskaan.

Kävely tallille niken juoksukengissä ei ollut hyvä idea. Sukkani olivat litimärät kaapille kävellessäni. Avatessani sen kuitenkin onnekseni huomasin että olin tuonut huonon päivän varalle varasukat. Mikä onni! En vaihtanut sukkia vielä, sillä joutuisin hakemaan Vencedorin tarhasta pian. Sitä ennen kuitenkin kävin tervehtimässä Dantea joka asteli portille puhaltaen lämpöä naamalleni.
"Sori poika, myöhemmin", sanoin orille joka luuli että lähtisimme lenkille. Taputin sen kaulaa, ja huomasin sen jalkojen ja vatsanalusen olevan aivan loskainen ja kurainen. Suljin silmäni ja leikin että en ollut nähnyt mitään, ja rapsutusten jälkeen lähdin pikkutalliin.

Hain Vissen loimen, suojat ja harjat valmiiksi karsinalle, ja vasta sitten lähdin hakemaan sitä tarhasta, missä se kökötti surkean näköisenä. Se inhosi seistä märässä, ja melkein hyppäsi syliini tullessani hakemaan sitä.
"Noniin rauhotus nyt", nauroin kiinnittäessäni narua orin riimuun. Taluttaessani Visseä talliin huomasin sen kiirehtivän, ja tiesin sen muistavan ruokansa. Päästin sen karsinaan, ja heilautin riimunarun sen kaulalle. Nostin sen energiapitoisen aamuruoan sen turvan eteen, ja se alkoi häntä vispaten syömään. Taputin sen kaulaa, ja riisuin loimen sen selästä. Visse vaikutti jo energisemmältä, ja aloittaessani harjaamaan sitä huomasin senkin olevan ihan kurainen. Huokaisin ja nostin orin pään riimusta ylös, ja ruoka karsinaan jääden lähdin taluttamaan rakasta hevostani pesupaikalle.

"Noniin peruuta peruuta peruuta...", hoin orilleni työntäen sitä taakseppäin. Vihdoin saatuani ketjut sen riimuun kiinni se lopetti venkuilun ja päätti alistua kohtaloonsa. Avasin hanan, ja valutin vettä kunnes siitä tuli haaleaa, ja aloin pesemään Vissen mutaisia jalkoja. Ilokseni sen oikean takajalan sukkakin puhdistuo vaivatta, ja pääsin pesemään häntää kuivuneesta moskasta. Onneksi sitä oli vain loppupäässä, ja pääsimme molemmat helpommalla. Huomattuaan että pesin vain sen jalat, Visse nojasi silmiään sulkien ketjujen varassa. Suljin hanan, ja raputin sen lautasia. Irrotin ketjut, ja lähdin viemään Visseä takaisin pikkutalliin.

Vissen jatkaessaan ruokansa syömistä aloitin harjaamisen, ja päätin letittää sen punertavan harjan sykeröille. Vissen harja oli onnekseni taisainen, joten sykeröiden teko oli helppoa, ja onnistui ensimmäisellä kerralla. Lopputulos ei ollut täydellinen, mutta paras tekemäni ikinä! Ellei joku aikonut suurennuslasilla tulla katselemaan, vaikuttivat tekeleeni täydellisiltä. Letitin orin hännänkin niin että puolet hännästä oli vapaana. Todettuani että enää tarvitsisi varustaa Visse matkaa varten, otin tyhjän ruokaämpärin sen turvan alta pois, ja otin loimen käsiini. Visse katseli kiinnostuneena laittaessani sen loimea kiinni.
"Joo et sä tätä opi kyllä avaamaan kultapieni", naurahdin äänekkäästi. Katsoessani puhelimestani kelloa huomasin isän viestin, jossa luki että hän lähtisi nyt ajamaan tallia kohti trailerin kanssa. Viesti oli tullut 8 minuuttia sitten. Suljin näytön, ja käärin kuljetussuojat paikoilleen. Sitten kiinnitin riimunarun orin riimuun, ja talutin sen ulos karsinasta.

Kävelytin Visseä hetken pihalla kuivimmalla alueella, ja pian kuulin isän saapuvan pihaan. Hän avasi trailerin luukun, ja kävi hakemassa orille heinää matkan ajaksi. Saatuaan verkon kiinni, talutin Vencedorin sisään, ja kiinnitin sen. Se ei ollut moksiskaan, ja suljimme takapuomin ja oven. Sitten pakkasimme harjapakin, satulan, suitset, ja muut tarvittavat varusteet, ja lähdimme matkaan.

Saapuessamme kisapaikalle katselin tallia ja hevosia. Tunsin jännityksen taas nousevan sisälläni, ja yritin lohduttautua tiedolla että Visse osaisi kyllä hommansa. Pysähtyessämme menin avaamaan trailerin, ja talutin Vissen ulos. Siitä huokui kilpailunhalu, ja orimaisuus. Kiinnitin sen traileriin, ja riisuin siltä loimen ja kuljetussuojat aloittaen samantien harjaamisen. Pikaisesti putsattuani orin karvan varustin sen. Sitten pyysin isää vahtimaan ratsuani, ja kävin vaihtamassa kisavaatteet ylleni.

Astuessani trailerista ulos huomasin kaiken jännityksen kadonneen. Isä kertoi että Bentley oli saapunut myös paikalle. Nyökkäsin, ja lähdin etsimään mustaa paholaistani. Isä vetäisi kypärän päähänsä, ja lähti kävelyttelemään Vencedoria.

Näin Bentleyn seisovan sidottuna traileriin, ja kiitin yhtä Cherseyn tallitytöistä joka oli lupautunut tuomaan Bentleyn kisapaikalle. Veisimme sen isän kanssa takaisin. Varustin Bentleyn, ja nousin päättäväisenä sen selkään. Tyttö toivotti meille onnea, ja kiittäessäni häntä arvelin häntä Iituksi. Sen enempää miettimättä suuntasin Bentleyn verryttelyaluetta kohti, ja aloitin lämmittelyn. Kesken kaiken huomasin isän ja Vissen tulossa verryttelyalueen ohi. Huusin isää, ja hän pysäytti orin. Vissen ja Bentleyn huomatessa toisensa ne hirnuivat yhteen ääneem, ja "halailivat" toisiaan. Taputin Benqun kaulaa, ja annoin sille pohkeita jatkamisen merkiksi. Kuuliaisena se siirtyi raviin.

Hypätedsämme matalahkoja verrytelyesteitä huomasin orin kuumenevan, ja yritin hillitä sitä, tuloksetta. Kuulin pian nimemme kuulutettavan, ja suuntasin radalle.

Kello kilahti, ja annoin Bentleylle käskyn nostaa laukka. Se alkoi heti kuumua, ja suoritimme kaikki esteet rimaa hipoen. Neljä virhepistettä, ja hidas aika. Jouduin nimittäin tekemään paljon töitä sen eteen että Bentley ei lähtisi kuin tykin suusta. Tiesim radalta lähtiessämme että emme voittaisi luokkaa. Laskeuduin alas sen satulasta, ja talutin sen trailerille. Riisuin siltä barusteet, ja loumitin sen. Isä ratsasti Vissen luoksemme, ja jäi Bentleyn seuraksi seuraamaan minun ja Vissen rataa.

Nousin Vissen satulaan, ja kiitin isääni. Hän näytti peukkuja, ja suuntasin verryttelyalueelle keventäen Vissen ravin tahdissa. Olimme molemmat jännittyneitä, ja alkuverryttelyssä huomasin kaiken jännityksen katoavan. Hypätessämme verryttelyssä Visse tuntui hyvältä ratsastaa, ja se hyppäsi ilmavasti, ja pehmeästi. Radalla laukkasimme ympäri kenttää odottaen lähtömerkkiä, ja tunsin selkeästi kuinka Visse janosi voittoa yhtä paljon kuin minäkin. Kellon piristessä Kiihdytimme ensimmäiselle esteelle, ja liisimme. Annoin Vissen yleensä itse päättää vauhdin rajaten sen tiettyyn nopeuteen, mutta nyt annoin sille enemmän tilaa, ja laukkasimme radalla kaikkien katsoessa meitä. Keskityin täysin jokaiseen hetkeen, ja annoin Vissen kanssa kaikkeni. Viimeiseltä esteeltä laskeutuessamme kuulin yleisön taputtavan. Ratsastus oli tuntunut kamalan hitaalta ja pitkältä, mutta lukiessamme aikamme talululta olin pyörtyä. Aikamme oli 20 sekunnilla muita nopeampi! En voinut uskoa silmiäni! Halasin Visseä ja lähdimme kunniakierros laukkaan aplodien saattelemana. Olimme viimeinen ratsukko, mikö teki meistä tuolla nopealla ajalla ylivoimaisesti voittajia. Olin onnellinen, sillä vaikka tiesin että Visselle tämä oli helppoa, en ikinö ajatellut sen tekevän näin huimia suorituksia! Seuraavaksi lähtisimme kisaamaan vaikeampiin luokkiin mikäli mahdollista.

Poistuessamme radalta isäni halasi minua. Äiti juoksi minua kohti ja rutisti minua ylpeänä.
"En yhtään ihmettele mitä Miro näkee sussa", äiti kuiskasi korbaani halatessaan minua. Hymyilin, ja taputin Visseä onnellisena. Se oli yksinkertaisesti ylivoimainen! Riisuttuani Visseltä varusteet loimitin sen, ja laitoin kuljetussuojat sen jalkoihin. Isä laittoi Bentleyn kuljetuskuntoon, ja lastasimme orit traileriin. Sitten pakkauduimme autoon, ja lähdimme ajamaan kohti Cherseyn talleja.

Perillä isä pysähtyi äidin huokaillessa ihastuksesta. Avasimme trailerin, ja otin Bentleyn ulos. Otin myös Vencedorin ulos jotta se saisi pitkän matkan jälkeen hieman verrytellä jalkojaan.
"Noh, mites kisat meni?", kuului Cherryn ääni viereltäni.
"Bentley kuumeni tosi paljon ja tuli yks pudotus ja hidas aika", vastasin taluttaessani Bentleytä talliin. Riisuin siltä kuljetussuojat ja loimen, ja päästin sen karsinaan. Isä vei Bentleyn tavaroita ihastellen tallia. Minä sen sijaan suuntasin kävelyttämään Visseä hieman. Cherry seurasi Visseä kiinnostuneella katseellaan.
"Kukas tää komistus oikeen on?".
"Vencedor, mun tän hetkinen suurin ylpeyden aihe", selitin silittäessäni uteliaan orin lihaksikasta kaulaa. Cherry silitti sitä, ja hymyili.
"Hieno hevonen, hyvä rakenne!", hän totesi taluttaessani Visseä tallipihalla. Kopina loppui orin astellessa takaisin traileriin, jonka jälkeen suljin takapuomin, ja luukun. Kaarsimme pois pihasta Cherryn vilkuttaessa meille iloisena.

Päästyämme vihdoin takaisin Röllimetsän pihaan talutin heinää mutustavan Vissen takaisin talliin. Isä roudasi Vissen varusteita paikoilleen, ja minä riisuin orilta kuljetussuojat ja loimen. Sitten avasin sen hännän ja harjan, ja taputin sitä kaulalle, ja kävin hakemassa sille omenan. Se oli ansainnut sen! Suljin karsinan oven, ja vein kuljetussuojat varustehuoneeseen. Sitten menin tekemään Vencedorin ruoat. Tullessani takaisin päätin päästää sen vielä illaksi tarhaamaan Simon seuraksi. Talutin Vissen tarhaan jossa Simo odotti sitä into silmistä paistaen.

Tullessani takaisin kävelin päärakennukseen, ja tein Danten aamuruoan valmiiksi. Vein sen karsinan eteen, ja kävin katsomassa oliko Simon ruoat tehty. Karsinan edusta oli tyhjä, joten kipaisin vielä tekemään Simolle aamu- ja iltaruoat. Kiikuttelin ne karsinalle, ja siiirryin hakemaan Dauntlesin harjoja ja varusteita. Sitten nappasin ruskean riimunarun käteeni ja lähdin lampsimaan kohti tarhaa. Dante katsoi minua, ja jatkoi sitten loskassa seisomista tarhakavereidensa kanssa.
"Aaargh et oo tosissas!", manasin kastellessani sukkani uudestaan kävelemällä Danten luo. Kiinnitin narun sen riimuun, ja lähdin kävelemään tallia kohti vastahakoinen laiskimus seuraten minua narunpäässä. Tallissa talutin Danten suoraan pesuboksiin, ja kiinnitin sen siihen. Kävin viemässä sen loimen karsinalle, ja sitten pesin sen mutaiset jalat. Kuivasin hieman rusehtavan vaaleat jalat kuiviksi, ja irroitin ketjut. Sitten talutin orin karsinalle. Kiinitin sen käytävälle, ja harjasin sen karvasta kuivuneen lian pois. Saatuani vaalean karvan takaisin vaaleaksi, varustin Danten.

Talutin Danten käytävältä tallipihalle ja nousin selkään. Painoin pohkeeni sen kylkiin ja suuntasin maneesia kohti. Perille saapuessamme kävelimme sisään, ja aloitimme alkuverryttelyn. Ori tuntui kuumenevan jostain syystä nopeasti, joten aloittaessani laukat otimme vain muutaman askeleen pätkiä. Pian Dante kuitenkin taas rauhoittui, ja aloitimme uusien asioiden, kuten laukanvaihtojen opettelun. Laukanvaihdothan Dante siis osasi vaikka unissaan, mutta nyt oli tarkoitus tehdä vaihtoja joka toisella askeleella. Se tajusi jutun jujun, mutta eteneminen näytti todella kömpelöltä. Harjoittelulla Dante laukkaisi näissäkin vaihdoissa sulavasti niinkuin aina.

Treenien jälkeen olin aivan uupunut, ja lähdimme kävelemään kohti päärakennusta. Laskeutuessani ovilla satulasta kiitin Dantea hienosta treenista ja keskittymisestä. Se tuntui ymmärtävän jokaisen sanani. Hymyillen talutin orin karsinaan ja riisuin sen varusteet vieden ne paikoilleen. Sitten laitoin sen ylle villaloimen kuivattamaan kaiken hien pois. Jättäen orin karsinaansa suuntasin tekemään sen iltapuuron, ja nappasin kolme porkkanaa mukaani. Vein kaksi pokkanaa Dantelle, ja yhden Simoa odottamaan. Sitten kipaisin hakemaan kaksiteholinimenttini, ja kävelin takaisin karsinalle avaten oven ja antaen orin puuron sen ulottuville. Sen syödessä sitä levitin linimentin sen siroihin jalkoihin, ja rapsuttelin sen säkää. Danten syötyä jätin sen karsinaan ja kävin huuhtomassa puuroämpärin. Vein sen ja linimentin paikoilleen ja suuntasin tarhoille hakemaan Simoa ja Visseä.

Kaksikko seisoi tarhan toisella puolella minulle hirnuen.
"Mikä siinä on että sitte ku tarha on mutavelliä ni ei voi tulla portille!", ärisin itsekseni kävellen hevosia kohti. Kiinnitin narun Vissen riimuun ja lähdin kävelemän porttia kohti. Simosta ja Vissestä oli tullut oikea pariskunta! Ne eivät lähteneet minnekkään ilman toisiaan. Eivät ainakaan hiljaa! Joten luotin siihen että Simo seuraisi Visseä turpa sen hännässä talliin. Ja niinhän se tekikin. Ohjasin ruunan karsinaan, ja sidoin Vissen kalteriin kiinni. Riisuin Simon loimen jonka jälkeen liu'utin karsinan oven kiinni. Sitten käännyin, irroitin Vissen ja talutin sen pikkutalliin omaan karsinaansa. Otin loimen pois sen selästä ja menin tekemään sille iltapuuron. Se söi sen antaumuksella, ja syötyään tökkäisi minua poskeen puuroturvallaan.
"Kiva!", naurahdin pyyhkien puuroa pois naamaltani. En voinut olla hymyilemättä nykyään niin symppikselle orilleni, joka teki aina parhaansa, ja joka kerta ylitti omat taitonsa. Suukotin sen turpaa hyvän yön merkiksi, ja kävin pesemässä ämpärin. Vietyäni sen paikoilleen kävelin käytävää pitkin tallin ovista ulos alkaneeseen lumisateeseen.
"Ehkä me saadaankin jouluksi lunta", mietin ennenkuin istuin isän autoon ja lähdimme kotiin.

Nimi: Elisa

09.12.2017 22:50
Heräsin aikaisin, noin seitsemän aikaan aamulla. Makoilin pehmeässä sängyssäni vielä hetkisen, mutta sitten nousin ylös, ja aloin laittamaan itseäni valmiiksi tallille lähtöön. Toimin nykyään Röllimetsän tallin "työntekijänä, joten tein kaikenlaisia tallitöitä hevosten hoitamista ja ratsastamista vastaan. Astelin raskaasti alakertaan pinkissä yksisarvispörröpuvussani. Se oli ollut minulla aalkouluikäisestä asti, ja tunnearvoa oli kertynyt kiitettävästi. Kävin pikasuihkussa, ja puin tallivaatteet päälle; Mustan pitkähihaisen, harmaan fleece-hupparin, ja kuluneet, joustavasta kankaasta tehdyt siniset ratsastushousut. Katsoin itseäni vessan peilistä arvostellen. Minulla oli suihkun jäljiltä vielä hiukan märät, vaaleat lainehtivat keskipitkät hiukset, ruskeat silmät, terävä nenä ja pyöreät kasvot. Olin aika pitkä, noin 162 cm korkea, sekä hoikka. Olin sinäänsä tyytyväinen ulkonäkööni, vaikka olisinkin halunnut tummat hiukset vaaleiden sijaan. Sitaisin hiukseni nutturalle, ja menin syömään aamupalaa. Otin tavalliseen tapaani kaksi paahtoleipää ja tuoremehua. Nautin "taivaallisen" aamupalani, ja panin sitten ulkovaatteetbpäälleni. Muistin myös napata mukaan kaikki kaappiini laitettavat tavarat, kuten kypärän, ratsastussaappaat sekä muistivihkon. Kyllä, myös muistivihko oli tarpeen. Olin nimittäin hyvin järjestelmällinen ihminen, joten laitoin kaikki tärkeät ja vähemmän tärkeät asiat muistiin muistivihkoon. Aukaisin ulko-oven, ja menin moikkaamaan isosiskoni shirenhevostamma Juulia, ja sen seuralaista, pientä falabellatamma Lyytiä. Juuli mutusteli karsinassaan tyytyväisenä heiniään, ja tuuppasi minua karsinanoven yli rintaan, jotta saisi herkkuja.
-Ehei tyttönen. Sandralla on sinulle ehkä jotain herkkuja, mumisin hevoselle. Siirryin Lyytin karsinalle. Pieni kirjava tamma mutusteli myös heiniä, mutta ei nostanut päätään kerjätäkseen herkkuja. Lyyti oli ihanan luonteinen, mutta ei ikinä kerjännyt herkkuja, ja tiesi, ettei yltäisi karsinanoven yli päänsä kanssa. Päätin lähteä nyt kohti Röllimetsää ja uusia seikkailuja.

//Jatkuu, koska pakko kattoo nyt hyvää leffaa:D

Nimi: Senja

09.12.2017 22:36
Astuessani päärakennukseen kuulin monia tervetuliashörähdyksiä. Hymyilin, ja kävelin Danten karsinalle. Silitin sen turpaa, ja menin hakemaan sen harjapakin. Harjatessani vaaleaa karvaa mietin Bentleytä. Mitenköhän se jakseli? Kävisin tänään kumminkin katsomassa sitä, joten käänsin ajatukseni takaisin Danteen ja sen hoitamiseen. Kävelin sen toiselle puolelle käsi kulkien hitaasti sen kylkeä ja lautasia pitkin. Sitten työnsin oriani kieltäni naksuttaen kauemmaksi seinästä. Pari nihkeää askelta otettuaan pääsin harjaamaan Danten toisenkin puolen.

Harjattuani orin rapsutin sitä, ja kävin hakemassa sen varusteet jättäen samalla harjat varustehuoneeseen. Dante katsoi minua satula kädessäni heinänkorsi suustaan roikkuen, ja pärskähti.
"No mennään edes maastoon vähän käppäilemään", nauroin heilauttaen satulan kevyesti paikoilleen.

Varustettuani Dauntlesin laitoin kypärän päähän, ja suuntasin kohti lämpenevää ulkoilmaa. Pysäytin sen ja ponnahdin vaivallisen näköisesti selkään. Kokosin hieman ohjia, ja annoin Dantelle käskyn lähteä liikkeelle. Se lähti matelemaan kohti entistä lumista metsää, joka nyt paljasti peitteen alla piilevät salansa kaikille jotka vain viitsivät katsoa.

Pidellen ohjia yhdessä kädessäni, käsi sään päällä leväten yritin rentoutua, ja keskittyä vain tähän hetkeen. Suljin silmäni, ja kuuntelin kavioiden kopsetta loskaa vasten, ja satulan narinaa, sekä kuolainten pureskelusta aiheutuvaa vaimeaa kolinaa. Avasin silmät, ja huomasin edessämme metsän puolella seisovan peuran. Se ei ollut huomannut meitä vielä, joten pysäytin Danten. Se katsoi peuraa väristen ja silmät suurina. Kiristin ohjia hieman varmistaakseni ettei Dante säikyttäisi tuota siroa ja kaunista, villiä olentoa. Pian peura kuitenkin huomasi meidät Danten pieraistua äänekkäästi, ja säntäsi juoksuun taakseen katsomatta.
"Dante!", naurahdin äänekkäästi orin ravistellessaan päätään ohjat raivokkaasti heiluen. Painoin pohkeeni sen kylkiin, ja jatkoimme matkaamme hitaasti syvemmälle metsään.

Kävelimme koko matkan rannalle, ja annoin Danten hetken tutustua paikkaan. Se käveli ympäriinsä, sikin sokin ja ristiin rastiin katsellen ympärilleen korvat töttöröllä. Se käveli vesirajaan, ja nuuhki vettä. Sitten se joi siitä, ja hetken kuluttua kiskaisin sen pään ylös ettei se saisi juotua liikaa "likaista" vettä. Käänsin Danten ympäri, ja se alkoi automaattisesti kävelemään kotia kohti. Noustuamme rannasta takaisin metsätielle nostin rennon ravin. Dante meinasi välillä vähän hidastaa, joten pohje oli kovassa käytössä. Kun se tajusi että olimme todella matkalla talliin, sain melkein pidätellä sitä! Jouduin haromaan melkein kaksin käsin vastaan orin laukkayrityksiä, ja lopulta hidastin sen reippaaseen käyntiin. Dauntles tiesi saavansa ruokansa heti karsinassaan, joten yritti kiihdyttää vauhtiaan. Lopulta melkein hermostuin, ja ärähdin sille hieman. Se ei lopettanut, mutta hillitsi itseänsä hieman.

Tallipihalla laskeuduin maahan, ja nostin jalustimet. Talutin Danten talliin ja se yritti viedä matkalta muiden heiniä. Otin tiukemman otteen sen ohjista, ja karsinaan päästämisen sijaan, kiinnitin malttamattoman hevoseni käytävälle. Dante hyöri riisuessani sen varusteet, ja päästäessäni sen vihdoin karsinaan, se sai pettyä. Heinät olivatkin vasta tulossa! Ori kuopi maata, ja hirnui kärsimättömänä.
"Dante! Loppu!", ärähdin orille ja se katsoi minua korvat luimussa. Ainakin se lopetti ja jaksoi seisoa säädyllisesti odottaen viedessäni varusteet varustehuoneeseen. Sitten tein orin iltapuuron, ja vein sen karsinan oven eteen odottamaan vielä hetkeksi aamuruoan viereen. Dante haistoi puuronsa, ja yritti ylettää sankoon. Nauroin sen yrityksille, ja lopulta päätin antaa Dantelle sen puuronsa ennenkuin se satuttaisi itsensä. Vilkuilin ympärilleni, ja näin vain Idan jakavan heiniä Sannille jutellen. En oikeastaan tuntenut kumpaakaan heistä kunnolla, mikä oli mielestäni hieman outoa.

"Miten se voi olla niin hyvännäkönen?", kyselin puuroa syövältä hevoseltani. Se ei tainnut edes kuunnella minua, ja hymähdin. En kuullut takaani tulevia askelia. Nostaessani tyhjän puuroisen sangon Danten tyytyväisen turvan alta, kerroin sille kuinka paljon pidinkään Mirosta.
"Moi! Anteeks voiks sä väistää vähän ni saa Danteki heinänsä?", kuului ystävällinen ääni takaani. Nopealla katseella huomasin Idan ja Sannin takanani, ja pujahdin ulos karsinasta pesuboksille. Huuhtaisin sangon, ja vein sen omalle paikalleen. Palatessani Danten luo tytöt olivat jo siirtyneet käytävän toiselle puolelle, mutta nähtyään minut he hymyilivät.
"Hei etkös sä ookki se sen Miron muigeli?", Ida kysyi pilke silmäkulmassaan.
"Joo on se", Sanni vastasi, ja tunsin punastuvani.
"Joo oon mä", sopertelin katsellen varpaitani.
"En yhtään ihmettele!", Ida sanoi ja Sanni jatkoi;
"Tehän ootte ku luotuja toisillenne!". Tunsin hymyn nousevan kasvoilleni, ja katselin kahta iloista tyttöä. "Kiitti", sanoin, ja katsekontaktimme ilmeineen kertoivat loput.

Sanoin hyvät yöt Simollekkin, se oli jo hoidettu, ja ruoatkin oli valmiina. Sitten suuntasin kohti kutostarhaa, missä Visse seisoikin roikottaen päätään väsyneen näköisenä.
"Vissee!", huutelin oria joka käänsi korvansa ääntäni kohti ja hirnahtaen laukkasi portille. Kiinnitin riimunarun sen riimuun, ja talutin sen talliin. Se vaikutti vieläkin hieman väsyneeltä, ja riisuessani siltä loimen tarkistin sen lämmön. Peruslukemat. Orini oli vain väsynyt. Sulkiessani karsinan oven ja kävellessäni rehujen luokse päätin tehdä aamuruoaksi hieman energiapitoisemman ruoan. Laitoin sen kannen päälle lapun missä luki että minä antaisin sen kisapaikalla, ja että se söisi aamulla vain heinää. Vein orille sen iltaruoan, ja se söi sen antaumuksella ruokakupistaan. Sitten jätin sen karsinaansa ja lähdin hoitamaan muut hevoseni.

Nimi: Senja

08.12.2017 16:06
Heräsin aamulla aikaisin. Tänään skippaisin koulun. Hymyilin avatessani sälekaihtimia. Hymy loppui siihen kuin hevoselta herkut. Ulkona oli kamalan näköistä! Maassa ollut lumi oli sulanut, ja jäätynyt yönnaikana pinnalta. Huokaisten päästin sälekaihtimet rämähtäen alas ja marssin alakertaan pörröisessä lämpimässä unipuvussani.

"Tuolla on ihan kamala keli!" parkaisin istuessani keittiön pöydän ääreen isän ja äidin kanssa.
"Onneksi Rölliksessä on maneesi!" isä totesi kääntäen aamulehtensä sivua hitaasti. Pyöräytin silmiäni. Eihän isä voinut ymmärtää että tallilla maan jäätyessä liikkuminen olisi todella hankalaa, ja mikäli hevonen oli loskassa, sen kuivattaminen toisi lisätyötä ja ratsatukselle ei jäisi paljoakaan aikaa. Maistoin äidin tekemää munakasta, joka maistui hennosti joltakin mausteelta. Söin sen rivakasti, ja kiitin äitiä nostaen lautasen tiskiin. Sitten juoksin yläkertaan portaat rymisten jalkojeni alla. Minun pitäisi lähteä tallille katsomaan missä Visse, Dante ja Simo olivat.
"Toivottavasti eivät ulkona" mietin vetäessäni mustia ratsastushousujani jalkaan. Nappasin naulakosta saamani valkoisen tallitakin rölliksen logolla paksun hupparini päälle, ja kiiruhdin kenkieni luo.
"Moikka äiti!" huudahdin ja lähdin isän perään autolle.

Ajaessamme kohti tallia yritin katsoa nökyikö orejani. Simo oli tarhassa, mutta näytti puhtaalta. Säästyisimpä kenties harjaukselta! Astelin sen luokse tarhaan, ja tajusin Vissen olevan sisällä. Luojalle kiitokset siitä. Otin Simoa riimusta kiinni, ja talutin sen talliin. En ajatellut vielä ratsastaa sillä, joten riisuin siltä vain loimen, ja vein sen kuivumaan. Sitten liu'utin karsinan oven kiinni, ja lähdin katsomaan oliko Dante sisällä. Siellähän se pikku otukseni oli kuin olikin. Pahanteossa. Se yritti syödä Marssin heiniä, ja komensin sitä ankarasti. Ei ori olisi heiniin millään ilveellä kyllä ylettänytkään, mutta pahat tavat syntyivät liian helposti. Danten jatkaessa oman ruokaboksinsa lutkutusta siirryin pikkutalliin. Visse hirnahti heti minut huomatessaan, ja menin halailemaan sen hellydenkipeää olemusta.
"mitäs sanot jos mentäs vähän hyppäämään tänään?" kysyin punarautiaan korvaan kuiskaten. Se seisoi vain hiljaa paikoillaan, ja päätin lähteä hakemaan sen varusteita.

Avasin karsinan oven, ja astuin sisään aloittaen harjaamaan likapeitettä pois Vissen klipatulta karvalta. Harjattuani orin perusteellisesti hain rintaremmin ja pujotin sen sen kaulaa pitkin oikeaan kohtaan. Sen jälkeen otin käsiini satulan, ja nostin sen orin selkään. Kiristin satulavyön, ja nostin valahtaneen jalustimen takaisin kunnolla. Sitten hain suitset ja sain ne tappeluitta laitettua orin päähän. Pujotin ohjat rintaremmin martingaalesta, ja yhdistin ne takaisin. Puin Vissen jalkoihin vielä suojat, ja vaihdoin itselleni kypärän päähän, haskat käsiin, ja turvaliivin hupparin päälle. Takin jätin kaappiini.

Taluttaessani Visseä tallin jäisellä pihalla, olin kiitollinen että sillä oli hokit. Sain kulkumme suunnattua kohti maneesia, ja perillä avasin oven ja pakenin sisälle lämpimään. Nousin Vissen satulaan, ja annoin sille pohkeita aloittaen heti ravijumpan. Olihan tässä jo tovi kumminkin kävelty. Kylmä selkeästi hissutteli Vissen olemusta, sillä talvella sitä sai herätellä piiiiitkään ennenkuin aökoi tapahtua. Laukkoja nostaessani Visse oli jo hereillä, ja sen korvat kääntyilivät eteen, ja pian taas taakse kuuntelemaan minua. Tein muutamat laukanvaihdot ja voltit ennenkuin pysäytin ratsuni. Kokosin pari 150cm ja 160cm korkuista estettä, ja nousin takaisin uteliaan orin selkään. Jatkoin vielä hetken jumppailua, kunnes Visse tuntui valmiilta aloittamaan.

Estetreenien aikana sain herätellä yleensä todella kuumaa oriani, ja jopa käskeä sitä eteenpäin. Se tiputti kaikilla esteillä ainakin kerran, ja ratsastimme niitä aina uudelleen ja uudelleen. Pian päätin kuitenkin lopettaa, ja päästää Vissen lepäämään. Toivottavasti sunnuntaina kisoissa ori jaksaisi paremmin.

Ratsastin tallin ovelle aati ennenkuin hyppäsin alas selästä ja talutin Vissen käytävälle. Riisuin siltä varusteet, ja sujautin nopeasti riimun sen päähän. Heilautin sen ylle vedenkestävän, mutta lämpimän loimen, ja talutin sen tarhaan. Taputin sen lautasia sen lampsiessa ohitseni tutkiskelemaan paikkoja. Sitten suljin portin ja suuntasin Simon luo.

Ruunan valkoisenruskea pää katseli minua kävellessäni hakemaan sen varusteita ja harjapakkia. Laskiessani ne alas, ruuna peruutti karsinan ovelta pari askelta. Avasin oven, ja harjasin ruunan napakoin ottein. Putsatessani sen kavioita se tuuppaisi minua kyljellään, ja olin kaatua sen lantakasaan. Minua ei naurattanut alkuunsakaan! Katsoin hirnuvaa puoliveristä tuimasti putsaten sen kaviot loppuun, ja aloittaessani sen varustamisen. Nostin satulan selkään, kieritin oranssit pintelit jokaiseen neljään jalkaan, ja laitoin suitset Simon päähän. Se taisteli hetken kuolainta vastaan, mutta lopetti leikin ärähtäessäni sille hieman. Nyt se seisoi kiltisti odottaen lähtöä. Tartuin sitä ohjista ja talutin sen tallikäytävälle. Simolla ei ollut hokekja, joten kävelimme varovasti hieman teiden vieressä, missä ei ollut niin paljoa jäätä. Pääsimme vihsoin maneesille, ja nousin ruunan satulaan. Sain hieman herätellä Simoakin ennen kuin se tajusi että nyt muuten treenataan eikä lampsita! Pian se alkoi mukavasti kantaa itseään, ja kuunnella apujani. Teimme vaativa A tason treeniä, ja tunnin päästä Simo oli hikinen. Taputin sen kosteaa kaulaa, ja vein sen takaisin talliin.

Loimitettuani Simon ja vietyäni sen tavarat pois, kävelin Danten karsinalle. Ori hörähti ystävällinen ilme kasvoillaan nähdessään minut. "Me mennään tänään vähän kävelemään" sanoin silittäessäni cremellon säkää. Hain varustehuoneesta sen ruskean toppaloimen, ja palasin karsinalle laittaen sen orin selkään. Kiinitettyäni loimen pujautin riimun Dauntlesin päähän, ja kiinnitin riimunarun. Sitten lähdin taluttamaan Dantea kohti maastoa sen tallustellessa perässäni.

Maastossa Dante käveli letkeästi välillä pysähtyen nuuhkimaan maata. Teimme maastossa vähän lyhyemmän lenkin, sillä ori vaikutti väsyneeltä. Se haukotteli useaan otteeseen, ja päästäessäni sen tarhaan Mustin ja Maxin kanssa se käveli syömään heinää niiden kanssa. Suljin portin ja lähdin tekemään hevosten ruokia.

Vein Vissen ruoat sen karsinalle, ja laitoin sille samalla uuden heinäverkon. Sitten kävin tekemässä Danten ja Simon ruoat. Jätin kummallekkin aamu- ja iltaruoat karsinoille, ja laitoin Dantellekin heinöverkon. Simolle oli kai joku muu laittanut, sillä siitä oli vielä yli puolet jäljellä. Sulkiessani ruunan karsinaa tunsin Miron kädet vyötäröilläni. Tunsin hänen tuoksunsa, ja en voinut olla hymyilemättä.
"Mitäs näin kaunis neito tekee yksikseen?" Miro kysyi leikitellen.
"Ai minä vai?" jatkoin leikkiä.
"Laitan hevosten karsinoita valmiiksi." Nauroimme toistemme ilmeille hetken aikaa, ja katsoin punastuneena lattiaan. Vaikka kaikki tiesivät että pidin Mirosga ja hän minusta, silti tunsin punan leviävän poskilleni hänen huomatessaan minun tuijottavan -okei, kuolaavan häntä. Vilkaisin hänen komeita kasvojaan. Lähinnä siksi että voin tehdä niin, mutta myöa siksi että Miroa on ihana katsella. Kuka voisi sanoa pahaa sanaa hänen ulkonäöstään? Saatikka luonteesta!
"Mun pitää mennä hoitamaan Kyösti" Miro sanoi vetäessään minua lähemmäksi. Esitin murjottavani. En halunnut hänen lähtevän. Toisaalta siitä oli hyötyä noille vahvoille lihaksille jotka parhaillan vetivät kehojamme vastakkain. Suutelimme, ja tiemme erkanivat. Minun täytyisi lähteä käymään vielä hoitamassa Bentley, Muki sekä uusin tulokkaani, pieni 2-vuotias fwb varsa Pyökkihovista jonne se oli päässyt majailemaan.

Nimi: Senja

07.12.2017 17:48
Uusi talli, uudet kujeet!
Päivällä saapuessani Röllikseen koulun jälkeen, olin innoissani. Benqu muuttaisi tänään uudelle tallille! Isä lupasi toimia kuskina, ja oli itsekin innoissaan. Hyppäsin hänen kyytiinsä, ja kaasutimme pois kotipihalta kohti Röllimetsää.

Tallipihalle saapuessamme suuntasin katseeni heti Bentleyn tarhaan.
"Hyvä, se ei ole ulkona" mietin itsekseni kävellessäni kohti pikkutallia kuljetussuojat kädessäni. Bentley hirnahti nähdessään minut. Hymyilin, ja kävelin sen karsinalle. Avasin oven, ja tunsin orin nuuhkivan minua. Tuoksuin varmasti Cherseyn tallilta, ja uudet hajut saivat sen kiinnostuneeksi. Laitoin kuljetussuojat Bentleyn mustiin siroihin jalkoihin, ja taputin sen kaulaa. Olimme päässeet pieneen yhteisymmärrykseen edellisessä valmennuksessa, ja kaikki sujui paapomishetkiä myöten paremmin. Nappasin Bentleyn punaisen loimen, ja heilautin sen orin ylle. Kiinnitin rauhassa vatsan alta menevät vyöt, takajalkojen lenkit, sekä etuosan pikalukot. Bentley katseli minua häntä huiskien, ja kuopaisi maata. Kävelin hitaasti karsinan ovea kohti, ja ojensin käteni riimua kohti. Pian tunsin sen sormissani, ja kurotin sen käteeni. Sujautin riimun orin kauniiseen päähän, ja silitin sen otsaa. Se taisi tietää että se ei tulisi enää takaisin. Kiinnittäessäni riimunarun riimuun ja kävelyttäessä Bentleytä kohti talvista ulkoilmaa, se käveli hitaasti kaviot maata vasten kopisten perässäni. Pihalla se hirnahteli ystävilleen, ja sai monta vastausta. Visse juoksi tarhansa portille, ja pärski kuopien maata ja hyppi pystyyn. Viimeisen katseen röllikseen luotuaan Benqu asteli reippaasti traileriin, ja ajaessamme pois tallilta, moni tallilainen tunsi kuinka paikan pahamaineisin hevonen katosi yhtä nopeasti kuin oli saapunutkin.

Pysähdyimme Cherseyn talleilla, ja katselin sitä edelleen silmät sydäminä. Talli oli yksi hienoimmista mitä olin koskaan nähnyt, ja avatessani trailerin luukun huomasin jopa orini ihastelevan pihoja. Se käyttäytyi vieraskoreasti, ja asteli pihalla perässäni kuin mikäkin enkeli.
"Moi! Ootko sä Senja?" kuului pian energinen naisääni. Käänsin katseeni tallikäytävää kohti, ja näin Cherryn. Tunnistin naisen heti, ja tervehdin häntä esitellen myös Bentleyn.
"Seuratkaa vaan mua niin vien teidän Benqun karsinalle" Cherry sanoi lähtien kävelemään pihan poikki kohti päätallia.

Astuessani sisään tuohon upeaan rakennukseen, olin pakahtua. Kaikkialla oli todella siistiä, ja järjestelmällistä. Tämä ei ollut kuten Röllimetsä, ehei! (Rakastan sitäkin kuitenkin❤️) Tämä oli selkeästi isompi, ja tunnetumpi talli jossa panostettiin erityisesti hevosiin joilla oli mahdollisuus kilpakentille. Kaikki näytti hevosista lattialla olevaan pieneen likaviiruun todella elegantilta ja kalliilta! Bentley katseli ympärilleen vaikuttaen hieman aralta uudessa ympäristössä, mutta tiesin että pian se muuttuisi takaisin kujeilevaksi paholaiseksi. Cherry avasi karsinan oven, ja talutin empivän Bentleyn sisään. Riisuin siltä kuljetussuojat sekä loimen, ja jätin sen tutustumaan muihin hevosiin jotka jo nuuhkivat sitä kaltereiden välistä, ja yrittivät hieroa tuttavuutta.

Kannoin orin tavarat varustehuoneeseen paikalle jonka kohdalla luki 90's Bentley. Cherry katseli minua hymyillen.
"Susta ja Bentleystä saadaan kyllä mahtava kaksikko!" hän sanoi sulkiessani oven. Hymyilin ja aloitin kyselemään tallista kaikenlaista alkuperästä ratsuihin. Olin todella tyytyväinen että saisimme nyt ammattilaistason valmennuksia ja vinkkejä Benqun kanssa, ja pääsisimme tähtäämään ylöspäin vaikeammillekkin kisakentille. Nyt oli kuitenkin ensin kotiuduttava, ja Bentleyn tuntien siihen ei menisi kauaa!

Jätin Bentleyn Cherseyyn, ja istuin takaisin isän autoon. Lähdimme takaisin kohti Röllimetsää. Matkan aikani mietin monesti millainen ratsukko meistä Bentleyn kanssa lopulta sutjaantuisi, ja mielessäni vilisevät miljoonat kuvat saivat minut melkein hihittämään.

Tallipihalla hyppäsin auton vielä liikkuessa ulos, ja juoksin hakemaan Vecendorin talliin. Tiukasti pitäen sen riimusta kiinni talutin sen tallikäytävälle, ja kiinnitin sen siihen. Kipaisin hakemaan varustehuoneesta sen harjat ja varusteet. Tänään hyppäisimme hieman. Visse saisi pian kisaratsastajan Janican, joten halusin kokeilla miltä ori oikeastaan tuntui allani.

Harjasin sen karvan ripeästi puhtaaksi, ja tarkistin polarpadien kunnon. Sitten heilautin satulan huopineen orin punertavaan selkään, ja kiristin satulavyön. Sitten etsin käsiini orin suojat, ja kiinnitin ne jalkoihin. Taputin Vissen ryntäitä, ja pujotin riimun sen kaulalle. Sitten suitsin sen pikaisesti, irrotin riimun, ja nappasin kypärän käteeni. Lähdin taluttamaan Visseä kohti maneesia.

Maneesissa laitoin kypärän syvälle päähäni, ja laitoin sen kiinni. Sitten laskin jalustimet alas, ja nousin satulaan kevyesti ponnahtaen. Painaessani pohkeet Vissen kylkiin, se lähti hieman laiskanpuoleiseen käyntiin. Käveltyämme tovin kokosin ohjat, ja nostin ravin. Herättelin oriani tekemällä mm. voltteja ja pysähdyksiä, käännöksiä ja kiemuroita. Pian Visse tuntui kantavan itseään mukavasti, joten aloitin laukat. Se viskoi päätään vaahdon roiskuessa sen suusta, ja sen energisen laukan viedessä meitä eteenpäin. Pidätin oria, ja pitkän suoran jälkeen hidastin sen käyntiin. Visse käveli reippaasti ja pää korkealla antaessani ohjien valua käsistäni löysemmiksi. Taputin Vissen kaulaa, ja laskeuduin maahan tömähtäen alas satulasta. Kokosin muutaman pienen ristikon maneesiin, ja kävelin Visse seuraten minua kuin hai laivaa. Silitin sen turpaa, ja nousin takaisin selkään.

Nostin heti laukan, ja kiersin kentän lyhentäen ja pidentäes Vissen askelia. Kiinnitin katseeni ensimmäiseen esteeseen, ja pidätin energiaa huokuvaa Vencedoria. Hallitusti Visse hyppäsi pienenien, ehkä 60cm korkuisten ristkoide yli. Se oli kuuliainen ratsastukseni loppuun asti. Olin erittäin tyytyväinen orin työskentelyyn, ja kiittelin sitä taputuksin ja loppukäynnein. Laskeuduin selästä, ja löysäsin satulavyötä. Sitten nostin jalustimet ylös, ja lähdin kasaamaan esteitä pois. Visse seurasi minua ja nostettuani puomitkin viimein sivuun köbelin ympäri kenttää Vissen seuratessa minua. Lähdin talsimaan kohti maneesin ovea, ja astuin ulos lumeen. Katsoin taakseni, ja sain märän turvan naamalleni.
"Visse yäk!" kiljahdin iloisesti nauraen. Otin orin ohjista kiinni, ja talutin sen takaisin tallille.

Käytävällä liu'utin Vissen selästä satulan käsivarrelleni. Ori tuhahti ja silitin sitä sään kohdalta. Se laski päänsä alas, ja nautti kun aloitin harjaamaan sen karvaa. Hetki loppui kuitenkin lyhyeen, sillä päästin sen karsinaansa, ja otin suitset sen päästä pois. Suljin karsinan oven, ja vein varusteet takaisin varustehuoneeseen. Sitten valmistin orilleni ruoat, ja vein ne karsinan eteen.

Vissen hoitamisen jälkeen kävelin päärakennukseen Danten karsinalle. Silitin oria, ja se vaikutti energiseltä. Kipaisin hakemaan sen varusteet, ja riisuin sen loimen. Sitten satuloin cremellon nopeasti. Vetäisin hanskat käteeni, ja lähdin taluttamaan Dantea pitkää tallikäytävää pitkin. Miro ja Kyösti liittyivät seuraamme ulkona, ja juttelimme äänemme raikuen tallin pihoilla. Kävelimme kohti kenttää pakkasen nipistellessä kehojamme, ja aloitimme saman tien ravaamisen. Dante kuunteli Kyöstin venkuiluja korvat osoittaen taaksemme, ja keskittyminen herpaantui aika-ajoin. Laukat nostaessamme jopa Kyösti rauhoittui, ja Mirokin pääsi rentoutumaan ihan kunnolla. Kylmän tuulen ja lumihiutaleiden piiskatessa kasvojamme keskityimme saamaan hevoset kuulolle, ja valmistelimme niitä pysähdykseen. Kyösti ei halunnut aluksi oysähtyä, mutta Danten häntärajan melkein osuessa sen otsaan, ruuna ymmärsi pysähtyä.

Treenasimme taas hieman erillään, jotta pystyimme työstämään ratsujamme paremmin niiden häiriintymättä toisistaan. Katselin keventäessäni Danten ravissa komeaa poikaa, joka ratsasti upeasti. Hän sai Kyöstin huononakin päivänä näyttämään parastaan, vaikkakin useiden pukkisarjojen jälkeen.

Lopetettuamme treenaamisen, kävelimme takaisin tallille hevosten seuratessa takanamme. Puhuessamme joulunvietosta huomasin Miron kaulassa kultaisen korun jonka olin hankkinut hänelle. Hymyilin, ja Miro naurahti.
"Noh nyt sä et kyllä hymyile mun jutuille, mikäs kaunista neitosta hymyilyttää?"
"Sä pidät tota korua" sanoin katse edelleen lukittautuneena koruun sen heiluessa vienosti pojan askelten tahtiin. Miro hymyili ja vastasi jotakin, mitä en kuullut sillä mietin vain kuinka paljon pidin hänestä.

Tiemme erkanivat tallissa, ja avatessani Danten karsinan oven se melkein hyppäsi sisään. Heinät oli selkeästi jaettu, tuumin riisuessani vaalean orini satulaa. Aloittaessani sen harjaamisen se mutusteli heinää pureskellen sitä nautinnollisesti. Taputin sen kylkeä, ja se pärskähti. Jätin sen omaan rauhaansa, ja vein sen varusteet takaisin varustehuoneeseen. Valmistaessani Dauntlesin ja Simon ruokia, mietin Miroa sydän hakaten rinnassani. Kävellesäni viemään ruokia karsinoille, ajattelin häntä edelleen. En vain saanut hänestä tarpeekseni.

Hoidin Simon, ja varustin sen. Sitten suuntasin maneesiin harjoittelemaan hiukan koulukiemuroita. Ruunakla oli selkeästi työmoraalit tänään kohdillaan, sillä se kulki apujani kuunnellen täydellisesti itseään kantaen, täydellisessä tempossa. Teimme pohkeenväistöjä lävistäjällä, sulkuja ja avoja, sekä perus jumppaa ja taivutteluja. Simo olikin oikein notkea tapaus! Ajattelin sen olevan ikänsä vuoksi jo hieman kankea, mutta ehkö se olikin kuin jotkut juustot? Paranee vanhetessaan? En ollut varma, mutta treenit lopettaessani kävelimme varmaan puolentunnin loppukäynnit, ja sitten palasimme päärakennukseen, missä riisuin Simon, ja loimitin sen. Sitten vein sen tarhaan, ja se ravasi heinäkasalle. Naurahdin sen varsamaisuudelle, ja lähdin viemään tavaroita paikoilleen.

Vastaus:

Hyvä, että sait Bentleyn tallille jossa teitä osataan opastaa oikeille teille! Olette aina tervetulleita treenaamaan myös Röllikseen ;) Oi teidän ihanaa rakkaustarinaa, odotan aina eniten tarinoistasi sitä mitä ihanaa kerrottavaa sinulla teistä aina sillä kertaa on! ♥ Olette kyllä oikea "couple goals"-pari :) Osaat kyllä kuvailla aivan ihanasti kaikissa tarinoissasi. Tässäkin vertauskuva: "Ajattelin sen olevan ikänsä vuoksi jo hieman kankea, mutta ehkä se olikin kuin jotkut juustot? Paranee vanhetessaan?" :) Ihana! Ää, en mä tiedä mitä mun pitäis sanoa, kuin se, että en malta odottaa että julkaiset näitä tarinoita vain lisää ja lisää, tää on vähän kuin hyvä kirja, jää koukkuun eikä malta lopettaa! :)

Tästä tarinasta saat yhteensä 70€ lisää saldoa tilillesi! ♥

- Iina

Nimi: Allu

07.12.2017 13:07
Jatkoa..
Iina sai minut hereille ilta yhdeksältä. Kukaan ei tietysti ollut tallilla joten Iina lähti viemään minua kotiin päin. Aamulla tulin takaisin tallille en muista juuri mitään joten kyseli Iinalta kaikkea. Iina naureskeli kun en muistanut mitään.
"Iina voinko tulla taluttajaksi ponipoppooseen?" Kysyin innostuneena, Iina oli hiljaa hetken.
"Joo, Saat tulla" Iina sanoi varoen.
Hypin inokkaasti tallin pihalla.
"Mutta äiti sanoi että tulen vain katsomaan miten menee, Heippa!" Ja lähdin kotio päin

//Lyhkänen tarina...//

Vastaus:

Hui, onneksi kaikki päättyi lopulta näinkin onnellisesti! :) Saapa nähdä mitä sinulle seuraavalla kerralla tapahtuu, toivotaan että jotain hieman iloisempaa kuin tajun menettäminen :D Mahtavaa, että sait kuitenkin tarinan päätökseen! :)

Tästä tarinasta saat yhteensä 5€ lisää saldoa tilillesi! ♥

- Iina

Nimi: Senja

06.12.2017 13:03
Hei ja hyvää itsenäisyyspäivää muuten! Kerron sinulle nyt tarinan kuinka minä vietin itsenäisyyspäiväni. Aloitetaan!

Ensimmäistä kertaa laitoin kuulokkeistani raikaamaan joululauluja. Ne saivat kaiken vaikuttamaan niin ihanan jouluiselta ja täydelliseltä. Astuin lumisateeseen ja lähdin kohti varmasti jo joulukunnoossa olevaa tallia.

Katsoin tallirakennusta huppuni karvareunuksen alta, ja näin jo kaukaa että se oli edelleen täysin jouluton. Lunta tietenkin lukuunottamatta. "All I want for christmast is you" kuului naisen iloinen laulu kuulokkeistani kekseyttäen tallin tarkasteluni. Päätin lähteä hakemaan Iinan jouluista yllätystä saman tien, sillä minua ei oikein huvittanut hengailla kaikkien kanssa tänään... Olin edelleen haikealla päällä, ja yritin keskittyä joululauluihin. "There is just one thing I need" lauloin mukana tallipihalla jopa hieman tanssien. Mieleni piristyi heti, ja päärakennuksen oven edessä kopistelin lumet kengistäni maahan etten veisi niitä sisään. Raotin tallin ovea niin että mahduin pujahtamaan sisälle lämpimään, ja otin kuulokkeet pois korvistani. Kävelin Danten karsinan ohitse varustehuoneeseen, ja otin käteeni sen ruskean harjapakin. Työnsin varustehuoneen oven auki, ja kävelin Danten luo. Laskin harjapakin sen karsinan viereen, ja kävin tekemässä sen ruoan. Tein siitä taas vellimäistä syömisen helpottamiseksi, ja keikuttelin sen karsinalle.

Liu'utin oven auki, ja astelin karsinaan sinisten silmien seuratessa liikkeitäni. Dauntless höristi korviaan, ja hirnahti hiljaa tuupatessaan minua kepeästi. "Joo on mulla sulle ruokaa" vastasin hymyillen leveästi orille. Kannoin vellin sen karsinaan, ja laskin ämpärin maahan. Sitten nappasin vielä harjan käteeni, ja harjasin orin karvaa sen syödessä ruokaansa. Tarkastelin sen syömistä, ja huomasin että se oli jopa syönyt heinää. Taputin sen lautasia, ja otin kaviokoukun pakista harjan tilalle. Liu'utin kättäni pitkin Danten jalkaa, ja se nosti sen kiltisti jatkaen syömistä. Putsattuani kaikki kaviot Dante oli syönyt, ja nostin ämpärin karsinan ulkopuolelle odottamaan huuhtelua.

Suljin karsinan oven, ja kävin huuhtelemassa ämpärin pesuboksilla. Sitten vein sen ja harjat takaisin varustehuoneeseen, ja otin käteeni orin suitset, kelaiset pintelit ruskealla reunalla ja patjat, sekä ruskean toppaloimen. Kävelin kädet täynnä takaisin karsinalle, ja Dauntless katsoi minua hieman huvittunut ilme kasvoillaan. "Älä vielä naura muuten kolahtaa omaan nilkkaan!" sanoin kujeileva katse kohti melkein kikattelevaa oria. Avatessani karsinan oven, ja asettaessani ruskean loimen päälle se katseli menoani korvat höröllä, odottaen suunnittelemani tapahtuman alkua. Nostaessani suitset Danten ajatukset olivat selkeästi hieman ristiriitaiset. Olin vaihtanut kuolaimen jonka olimme käyneet illalla ostamassa isän kanssa. Hankimme Bentleylle samanlaisen.

Dante antoi lopulta minun laittaa sille suitset, ja sen tunnustellessa uutta kuolaintaan, (johon se näytti olevan tyytyväinen!) kieritin sen jalkoihin pintelit patjoineen. Viimein olimme valmiita lähtemään talviseen ilmaan. Selvitin kuulokkeeni ja laitoin napin toiseen korvaani. Pian jouluiset laulut raikuivat taas, ja maailma näytti yhtäkkiä paremmalta paikalta.

Nousin tallipihalla orin selkään. Toppaloimi olisi ollut liukas, ellen olisi laittanut alleni mukaan nappaamaani geeliromaania. Annoin Dantelle pohkeita, ja suoristin hiemannkypärääni.

Orin kävellessä löysin ohjin kohti autotietä, mietin että mistä olin kiitollinen kun sain asua Suomessa. Vastauksia miettiessäni ja joululaulujen säestäessä vaalean orini käyntiä kokosin ohjat, ja käännyin kohti autotietä. Kävelimme reunassa vaikkei kukaan ajanutkaan ohitsemme kertaakaan matkan aikana. Ylitimme tien, ja kävelimme ainakin puolitoista tuntia ennenkuin näin sen. Ystäväni entiseltä tallilta seisoi autonsa vieressä vilkuttaen meille. Samalla keksin vastauksen kysymykseeni; olin kiitollinen kaikesta Suomessa. Täydellistä täälläkään ei ollut, mutta parasta kaikista. Hymyillen vilkutin ystävälleni takaisin, ja annoin Dantelle pohkeita. Ravatessamme eteenpäin, lumi pöllysi saaden joululaulut kulostamaan entistä maagisimmilta. Hidastin orini käyntiin, ja käänsin sen ympäri. Ystäväni Marianna istui autoon ja näytti peukkuja käynnistettyään auton moottorin. Annoin hurinaa kuuntelevalle ratsulleni pohkeita, ja keskittyen takana tulevaan autoon se lähti kävelemään. Mariannan oli tarkoitus seurata meitä tallille, ja autotielle kääntyessämme nostin ravin. Kevensin Dauntlesin pehmeässä ravissa joululaulun "Mistletoe" tahtiin hyräillen sanoja tunteella mukana. Mariannan täytyi varmasti nauraa räkättää takanamme fiilistelylleni!

Tallipihaan vievälle tielle kääntyessämme nostin laukan, ja Marianna seurasi meitä kauempana. Pysäytin Danten pihan reunaan, ja sidoin sen kiinni. Se äkkäsi heinää maassa, ja mutusti sitä odottaessaan.

Mariannan ajaessa tallipihaan peräkärry kolisten en voinut olla näyttämättä hänelle upeita tanssiliikkeitäni. Hän nauroi pysäyttäessään autonsa, ja sammuttaessaan moottorin. "I should be playing in the winter snow..." Marianna lauloi musiikin tahtiin laittaessa biisin puhelimen kaiuttimesta soimaan. "But I'ma be under the mistletoe" jatkoin laulua yrittäen samalla tanssia näyttäen viettelevältä. Retkahdimme äänekkääseen nauruun lumen leijjaillessa maahan. Dante katseli menoamme pää kallellaan, mutta päätti keskittyä tärkeämpään: heinän syöntiin.

Kävelimme Mariannan kanssa peräkärrylle, ja nostimme vihreän muovipressun pois. Ihailin valitsemaani kuusta. Sen tummanvihreät, täyteläiset oksat saivat sen näyttämään juhlalliselta jo ilman koristeitakin.

Avasimme kärryn rampin, ja laitoimme pressun rampin alle. Sitten vedimme kuusen muovipressun päälle. Lähdimme raahaamaan kuusta talliin ähkien ja puhkuen. Dante katseli meitä silmät melkein tipppuen päästä, ja järkyttyi oman ihmisensä nolosta toiminnasta täysin. Nauroin orille, ja jatkoin Mariannan kanssa vetämistä.

Saatuamme raahattua kuusen viimein päärakennukseen, nostimme sen jalustalle jonka olin tuonut jo aiemmin. Muutaman kaatumisen ja remakan naurukerran jälkeen kuusi seisoi jalustallaan ylväänä oksat kohoten ylöspäin. Hymyilimme Mariannan kanssa, ja juoksimme kilpaa hakemaan autosta kuusenkoristeet. Kannoimme kaksi keskikokoista pahvilaatikkoa kuusen vierelle, ja aloitimme koristelun. Jouduimme hakemaan tikapuut että saimme joulutähden kuusen latvaan, ja koristeltua kuusen yläosan. Kieritin sinisen ja valkoisen koristenauhan kuusen ympärille. Lauloimme yhdessä Mariannan kanssa koko ajan joululauluja, ja laitettuamme nauhat hain Danten sisään. Se olisi halunnut jäädä ulos, mutta en halunnut näyttä huonolta omistajalta joten toin sen käytävälle katsomaan touhuiluamme kuusen parissa. Tanssiessani ja laittaessani koristeita vielä alimpiin oksiin Marianna kantoi laatikkoja takaisin autoon. Saatuani viimeisetkin pallot paikoilleen siirryin ihailemaan työmme tulosta. "Mitäs tuumaat?" kysyin halaillen Danten päätä. Se hörähti ja huokaisi syvään lepuuttaen samalla toista takajalkaansa."Nii. Iina tulee tykkää tästä" sanoin rapsuttaessani orin otsaa, ja irrottin sen käytävältä. Sitten laitoin kypärän vikkelästi päähäni, ja hyppäsin vauhdikkaasti tallipihalla satulaan. Marianna käynnisti auton, ja lähdin ravaamaan hänen edellään. Minun täytyisi käydä hakemassa tilaamani lahjat jokaiselle tallilaiselle ja asetella ne kuusen alle ennenkuin olisi ilta. Annoin Dantelle lisää pohkeita, ja se lähti laukkaamaan pärskien. Marianna ajoi ohitsemme ja vilkutti hymyillen. Hymyilin ja annoin Danten irroitella suoralla. Sen kaviot kopisivat maata vasten rytmikkäästi keinuessani sen selässä askelten tahtiin. Pian hidastimme raviin, ja käännyimme hiekkatielle joka vei kaupalle. Pihalla laskeuduin Danten selästä taputtaen kiitokseksi sen lihaksikasta kaulaa. Jätin sen ulos seisomaan, ja kävelin kaupan ovesta sisään. "Tulitko hakemaan lahjat?" kuului ystävällinen miesääni tiskiltä. "Joo tulin" hymyilin vanhalle miehelli jolla oli mitä ystävällisin hymy kasvoillaan. "Tuu vaan tänne ni haetaan ne" hän sanoi. Tiesin hänen nimekseen Thomas, mutta tuntui oudolta puhutella häntä nimeltä. Hänellä oli reki, ja valjaat Dantelle odottamassa kaupan takana. Vetäisimme rekeä suojaavan lakanamaisen peitteen pois reen päältä, ja pakkasimme lahjat valmiiksi matkaa varten. Hain Dauntlesin, ja talutin sen kaupan taakse. "Jaahas tää ei oo kyllä Visse" Thomas sanoi ihaillen orin vaaleaa olemusta. "Joo eioo tää on Dauntless eli Dante" selitin riisuen siltä loimen ja laittaessani sen lahjojen päälle. "Ompa se kaunis!" Thomas jatkoi auttaen valjastamaan orin. "Mä tiiän" hymyilin ylpeänä. "Se on kans tosi lahjakas ja kiltti" kerroin laittaessamme rekeä ja Dantea toisiinsa. Saatuamme reen orin perään, hyppäsin kyytiin Thomaksen ojentaen Dauntlesin suitsen viereeni. Hymyilin ja kiitin miestä. "Hyvää itsenäisyyspäivää!" toivotin vielää halaten häntä. "Noh mutta kiitoksia sinulle ja tallillesi kanssa!" Thomas naurahti käheästi, ja jäi vilkuttamaan kun lähdimme lipumaan pihasta.

Nostin ravin, ja Dante puski eteenpäin edelleen kevyesti astellen lumessa. Orista löytyikin monia taitoja! En ollut tietoinen että siitä oli myös vetohevoseksi. Vilkaisin kelloa, ja huomasin ajankulun joten kieltäni naksautellen kitalakeeni laitoin Danteen vähän lisää vauhtia.

Laukkasimme kunnes näin tallille vievän tien, ja hidastin ravista käyntiin, ja käänsin varovasti suuntamme tallille. Selvisimme pihaan, ja kurkistin talliin. Siellä oli hipihiljaista, ja käytävä oli tyhjillään. Avasin ovet, ja talutin Danten oven viereen. Pysäytin sen siihen, ja nousin pois reestä vieden lahjoja mukanani kuusen alle. Dante seisoi odottaen reen kanssa ulkona, kun vein viimeisetkin lahjat. Kaikissa luki hyvää joulua käsialallani, ja toivoin että kukaan ei tunnistaisi sitä. Katsoin työni tulosta, ja kiiruhdin ulos tallista. Suljin ovet ja talutin Danten rekineen päärakennuksen taakse. Riisuin orilta valjaat, ja talutin sen talliin. Otin karsinassa siltä suitset pois, ja taputin sen selkää sen alkaessa nyhtämään heti heinää häntä viuhuen. Palasin ripeästi reelle, ja otin Danten loimen ja suitset sekä valjaat mukaani. Vein ne talliin varustehuoneeseen, ja pesin molemmat kuolaimet. Kävin vielä laittamassa suojan takaisin reen päälle suojaksi. Sitten lähdin päärakennukseen ja hain Danten harjapakin.

Harjasin Danten lämmintä karvaa perusteellisesti. Olihan se tehnyt perusteellisen työn ja auttanut minua mukavan yllätyksen valmistamisessa! Harjattuani Danten laitoin sille loimen selkään, riimun päähän, ja talutin tarhaan. Se innostui ulos pääsemisestä, ja hirnui ravaillen kovaan ääneen. Naurahdin ja kävin siivoamassa joka ikisen hevosen karsinan. Olin uupunut jo puolessavälissä, mutta ajatus yllätyksestä sai minut jatkamaan. Karsinoiden jälkeen siivosin päärakennuksen käytävät putipuhtaaksi. Järjestin varustehuoneen tiptop kuntoon, ja puhdistin Simon sekä Danten kaikki varusteet. Joka ikistä karvaa myöten siistin tallin, ja olin ylpeä. Tein myös hevosten ruoat valmiiksi, ja kävelin iloisena pikkutallia kohti. Nyt Iina voisi ottaa vähän rauhallisemmin.

Astuin pikkutalliin, ja hain varustehuoneesta Vissen Remedy rasvan. Levitin sitä jo melkein parantuneisiin haavoihin, ja rapsutin sitä. Sitten jätin sen karsinaan, ja suuntasin hermostuneena kohti maneesia. Iina pitäisi minulle ja Bentleylle valmennuksen.

Valmennuksen jälkeen olin nähnyt Bentleystä täysin uusia puolia, ja oppinut itsestäni ja ratsastuksestani paljon. Kiittelin Iinaa loputtomiin, ja vein Bentleyn talliin. Riisuin siltä varusteet sen ollessa taas kiltisti, ja päästin sen taputusten kera karsinaan. Jopa Visse hörisi sille taas. Olin iloinen, ja päätin aloittaa myös pikkutallin perusteellisen kuuraamisen. Vein Bentleyn varusteet puhdistettavaksi, samoin Vissen varusteet. Puhdistettuani nekin viimeistä pölyhiukkasta myöten järjestin varustehuoneen. Siivosin sen jälkeen kaikki 4 karsinaa, sekä pihaton. Vietyäni ainakin 4 kottikärryllistä lantaa siivosin käytävän, ja tein hevosten ruoat valmiiksi odottamaan ruokintaa. Istahdin hetkeksi alas, ja kuulin porukan alkavan saapua talliin. Mieleeni nousivat kuvat Iinasta joka ihasteli kuusta, tallia ja lahjaksi saamaansa korttia kokopäivän kylpyläreissulle johon sisältyi hierontaa. Näin myös Sannin katsoen saamaansa cd-levyä, josta olin kuullut hänen pitävän, Humuttimen nostavan paketistaan Sisulle uuden satulahuovan, Amoran hymyilevän saamalleen rannekorulleen joka oli tehty hopeisen värisistä hevosenkengistä, ja niissä luki Tofifee "Fifa" 8.12.2017. Näin Miron avaavan pakettinsa, ja hymyn nousevan hänen kasvoillensa hänen katsoessaan kultaisen väristä korua jossa luki "koska olet niin kultainen" renkaassa joka piti kahta ketjun osaa yhdessä. Kuvittelin myös Isakin ihailevan uutta tummansinistä riimua jonka olin hankkinut Maxille.

Kuulin kuinka osa huomasi paketit, ja lähti tutkimaan niitä lähempää. Kurkistelin päärakennuksen rehuhuoneesta kun Perho avasi omansa, ja nosti katseensa korkeudelle Dinalle tehdyt poronsarvet. Hän naurahti iloisesti ja kertoi niiden menevän kovaan käyttöön. Kuulin kaikkien avaavan lahjansa, ja kun Iina saapui talliin hän huokaisi onnesta. Talli kiilsi oikein viimeisen pälle, ja kaikki oli siististi paikoillaan. Karsinatkin oli putsattu! Hän kiitti tallissa olevia nuoria, mutta he kertoivat että eivät olleet tehneet tätä. Iina kurtisti kulmiaan ottaessaan hieman kummaksuen hänelle ojennetun lahjapaketin käsiinsä. Voitte vain kuvitella hänen reaktionsa! Paras reaktio oli kuitenkin Mirolla, joka tajusi heti ketä kaiken oli järjestänyt. Hän kiinnitti korun kaulaansa, ja auttoi muita keräämään roskat pois käytävältä. Kaikki ihastelivat suomen väreissä seisovaa kuusta, ja miettivät kuka oli järjestänyt tämän. Silloin astelin talliin, ja kaikki paikallaolijat kääntyivät minua kohti. Olin väsynyt ja haukottelin. Miro katsoi minua pilke silmäkulmassaan. Iina taisi samantien tajuta että minä olin tehnyt kaiken. Mutta Miro kerkesi sanoa sen ensin. Hän juoksi luokseni, nosti minut halaten ilmaan, ja nauroi. Sitten hän suuteli minua. Jostain syystä kaikki alkoivat taputtaa, ja punastuin. Hän halasi minua onnessaan kiittäen minua, ja kun kaikki tajusivat että olin järjestänyt kaiken, hekin kiittivät halasivat ja kiittivät minua suuresti. Miro kysyi minulta että mitä minä haluaisin joululahjaksi, ja joku laittoi voluumia kovemmalle radiosta soidessa "All I want for christmas is you". Hymyilin vain, ja Miro tajusi mikä vastaukseni oli.

Vastaus:

Tässäpä vasta kunnon teksti Joulukalenterin kisaa varten, lisään sen heti Luukkuun 6 odottamaan kommenttia! ;) ♥

Pitäähän tästä nyt kuitenkin jokin palkkakin jo antaa, mahtavaa! :)

Tästä tarinasta saat yhteensä 60€ lisää saldoa tilillesi! ♥

- Iina

Nimi: Ida

06.12.2017 11:31
#4 Dina ja Kara 30.11

Varsan omituisen värinen karva oli nyt puhdistettu kurasta ja tallin pölystä, sekä harja ja häntä suoristettu jouhienselvitysainetta apuna käyttäen. Laiha, takakorkea, epätasapainoinen, sieltä täältä harmaa varsan rääpäle seisoi jalat harallaan käytävällä tuijottaen isoilla pyöreillä silmillään ympärilleen.
”Ainiin, unohdin sun kaviot”, sanoin ääneen ja kiiruhdin varustehuoneeseen hakemaan vielä kaviokoukun, kovan harjan ja kaviorasvaa. Nostelin varsan kaviot yksitellen ja puhdistin ne karsinasta mukana tulleesta kavioihin tiivistyneestä purusta ja tarkistin, että sen kavioissa olevat neljä hokkia olivat tiukasti kiinni. Lopuksi voitelin kaviot vielä kaviorasvalla. Samalla kuulin auton ääniä tallin pihalta.
”Sun ystävä varmaan saapu just”, sanoin tammalle silitellen sen otsaa. Varsan otsaharja ei ollut vieläkään kasvanut kunnolla, eikä tällä hetkellä oleva otsaharjan tynkä ylettänyt edes sen päässä olevaan merkkiin asti. Muualta varsan harja olikin jo alkanut hiljalleen kasvaa, vaikka häntä olikin edelleen aika nysä. Olin yrittänyt siistiä Karaa, jottei se näyttäisi ihan rotalta mustaan ja uljaaseen friisiläiseen verrattuna. Kuullessani trailerin rampin kolahduksen ja Perhon äänen, laitoin Karan riimunnaruun ja talutin sen ulos.

Ulkona meitä odottikin jo onnesta soikeana oleva perho. Naisen hymy ylettyi kirjaimellisesti korviin asti tämän pidellessä ylvään friisiläisvarsan narua. Tamma seisoi Perhon vierellä jännittyneenä pää ylhäällä. Perho taputteli varsaa rauhoittelevasti kaulalle, mutta musta varsa ei tuntunut reagoivan Perhoon millään lailla. Karakin oli huomannut, ettei musta varsa kuulunut Röllimetsän hevosiin ja seisoi vierelläni silmät tiukasti kiinni vieraassa tammassa. Lähdin taluttamaan Karaa kohti varsojen tulevaa pihattoa, jonne Perho seurasi perässämme.

Alkuun varsat eivät uskaltaneet edes liikkua, kun niiden päistä oli otettu riimut pois. Kara oli kuitenkin nuorista rohkeampi, joka käveli varoen Dinaa kohti ja yritti kurkoitella hyvän välimatkan päästä haistelemaan uutta ystäväänsä. Musta varsa teki samoin, kunnes varsojen turvat melkein koskettivat toisiaan. Siinä ne haistelivat hetken, kunnes Dina kiljaisi, hypähti hieman ja nyppäsi päänsä ylös. Karalla taisi tulla pupu pöksyyn sen aloittaessa hätäisen maiskutuksen Dinalle.
- Noniin, Dinasta tais tulla pomo nyt kun Kara alistu, naurahdin Perholle, joka nojasi aitaa vasten. Katselimme vielä hetken kaverusten tutustumista toisiinsa, kunnes lähdimme Perhon kanssa takaisin autolle.

Veimme Dinan mukana tulleita varusteita talliin. Perho oli saanut hieman tamman vanhaa heinää, loimia ja jotain muuta pientä tilpehööriä, jotka asettelimme siististi Perhon kaappiin. Olin erityisen yllättynyt siitä, kuinka paljon yksi varsa tarvitsi tavaraa mukaansa. Karalla oli tasan kaksi loimea ja muutama hassu harja, sekä riimu ja naru. Vaikka Dinalla ei ollutkaan samanlaista pöyheää turkkia, kuin Karalla, niin ei Dinalla silti olisi tarvinnut olla viittä erilaista loimea. Perho lupasi vielä viedä varsoille heiniä, kun aloin tehdä jo lähtöä kotiin.

Vastaus:

Voi herttileili! ♥ VARSOJA!!! :) Ihana Kara ja tietysti myös Dina. Osaat kyllä kuvailla osuvasti miltä nuori hevonen näyttää ennen massan ja iän karttumista. Kyllähän sillä Dinalla tosiaan luonnetta on, mutta onneksi Kara on niin kiltti ja ihana mussukka, että ei lähde tammaa sen kummemmin haastamaan, ainakaan toistaiseksi ;) Upeaa tekstiä olet kyllä jälleen saanut aikaiseksi, on vain niin mukava seurata näiden pikkuisten kasvua ja kehitystä. Etenkin kun ei tarvitse itse (tällä kertaa) olla mukana kasvattamassa pikkuista, vaan voi vain ihastella vierestä! Loistavat hevosmiestaitosi kyllä paistavat tarinoista, on kyllä kaikkien tiedossa että tunnet hevoset ja niiden vinkeet läpikotaisin! :)

Tästä tarinasta saat yhteensä 25€ lisää saldoa tilillesi! ♥

- Iina

Nimi: Amora

06.12.2017 07:23
Luku 11 ♥ Suokkien kunnialla (Suokkishow 6. joulukuuta)

Lunta tuprutti taivaalta aika kovalla vauhdilla, mutta se ei haitannut minua ollenkaan. Eihän lumi minua kuitenkaan söisi. En olisi uskonut tätä hetkeä todeksi eikä varmaan kovin moni muukaan, kun olin menossa tallille itsenäisyyspäivänä. Vanhempani eivät olleet edes yrittäneet estellä lähtöäni, vaikka yleensä he halusivat pitää minut itsenäisyyspäivän visusti kotona. Minä olin tietenkin vain iloinen, että olin päässyt lähtemään ihan ilman ongelmia Olin ilmoittautunut Röllimetsässä järjestettävään Suomi 100-teemalla olleeseen vain suomenhevosilla ratsastettavaan katrilliin. Katrilli jännitti minua, vaikka olimmekin ehtineet harjoitella sitä hyvin. En kuitenkaan ollut koskaan ennen ollut missään kunnollisessa katrillissa, vaikka sitä saattoikin olla vähän vaikea uskoa. Minulla ei ollut takana kuin muutama ratsastuskoulussa ollut joulukatrilli, jossa olin ollut todella taidottomana ratsastajana.

Taukotuvassa kävi kova tohina, kun kaikki viisi katrillissa ratsastavaa tallilaista yrittivät pysyä rauhallisina. Kukaan ei viitsinyt esittää turhan rauhallista, koska se ei ollut totuus kenenkään kohdalla. Ei pihallakaan kyllä ollut menossa olleiden estekilpailuiden takia yhtään sen rauhallisempaa kuin sisällä. Katrillissa olivat siis kaikki viisi tallin suomenhevosta. Miro oli täysin omasta tahdostaan ottanut katrilliin ongelmallisen hoitohevosensa Kyöstin, mutta me muut olimme kyllä vain tyytyväisiä siihen. Jos hän ei olisi siihen suostunut, olisi joku muut joutunut keikkumaan ruunikon selkään. Miro oli sentään ainut, joka oli ainakin minun kuullen sanonut Kyöstiä oikeasti mukavaksi.
“Kyllä sinä selviät Kyöstin kanssa", yritimme estää Miroa epäröimästä yhtään.
Miro nyökkäili varovasti ja taisi vähän empiä, kannattiko meitä edes uskoa. Pian hän päätti kuitenkin siirtää keskustelun pois itsestään.
“Miten sä oikee päädyit Sisuun?” poika kyseli minulta kiinnostuneena.
“Mietin sitä suokkiotusta aluks jopa hoitohevoseksi, joten todellakin haluan päästä sen selkään, kun kerran on mahollisuus", selitin hymyillen.
“Etkai sä vaan suunnittele Iinan ympäri puhumista ja Sisun nappaamista hoidokiks?” Miro alkoi kysellä nopeasti enemmän.
“Ken tietää", vastasin nokkelasti ja virnistin varovasti.
“Ken ei kuule tiedä mitään", miehenalku huomautti ovelasti.
Lyhyt keskustelumme huvitti selvästi sitä kuunnelleita ihmisiä. Samalla minä myös muistin, etten enää edes voinut havitella Sisua hoitohevosekseni. Läsipää oli nimittäin saanut marraskuun lopussa itselleen oman hoitajan. En viitsinyt mainita siitä,mitä olin muistanut, koska Mito olisi varmaankin alkanut kiusoittelemaan minulle asiasta. En kaivannut sen kuulemista, koska jännitys yritti muutenkin viedä ihan liikaa tilaa ajatuksistani. Kun siitä tilanteesta oltiin toivuttu, oli aika lähteä hakemaan suokkeja tarhoista.

Tuntui oudolta lähteä kävelemään eri tarhalle kuin Fifaa hakiessa, vaikka Sisun tarha ei ollutkaan siitä kaukana. Olinhan minä tunneille mennessä tottunut hakemaan hevosia milloin mistäkin tarhasta, mutta nyt tilanne ei kuitenkaan ollut aivan se. En ollut menemästä ratsastustunnille, vaikka pian pääsisin kyllä kiipeämään jonkun muun kuin Fifan selkään. Olin ehkä välillä liiankin rutiineihin kangistunut, kun jopa tuo tilanne tuntui jotenkin oudolta. Onneksi minä osasin myös joustaa oikeastaan kaikesta edes vähän, vaikka aina ei tuntunutkaan ihan siltä. Linda käveli rauhallisesti numerolla kaksitoista varustetulle tarhalle. Soma, joka oli Vilman hoitohevonen ja samalla myös ratsu katrillissa, toimitti Sisun tarhakaverin virkaa. Linda ei siis ollut Soman hoitaja, mutta oli kuitenkin onnistunut saamaan sen ratsukseen katrilliin. Soma päätti, ettei muuten aio varmasti tulla pois tarhasta, joten nuori nainen joutui lähtemään metsästämään ratsuaan tarhasta. Sisu puolestaan tuli rauhallisena tarhan portille ja haisteli minua kiinnostuneena. Kahdella suokilla oli tarhassa seurana myös pieni ja suloinen kimo shetlanninponi, joka yritti kovasti tulla tervehtimään minua. Ruunan kiinni saamisessa ei siis ilmennyt minkäänlaisia ongelmia.
“No mitä komistus”, juttelin hevoselle, kun lähdin taluttamaan ruunaa kohti kisatallia.
Sisu löntysti kuuliaisesti perässä ja katseli rauhallisesti ympäristöään. Ruunalla ei tuntunut olevan turha kiire yhtään mihinkään. Olihan välillä ihan hyvä vain olla rauhallisesti ja ajatella asioita. Ei ruunikko kuitenkaan mikään tyhjään stoppaileva haaveilija ollut, koska minusta ei alkanut tuntua ollenkaan, että olisin joutunut raahaamaan suomenhevosta perässäni.

Parkkeerasin Sisun nopeasti kisatallissa sijaitsevaan karsinaan, joka oli varustettu ruunan nimellä ja numerolla kuusi. Olisin mieluusti koristellut sen karsinan oven, mutta se tehtävä minun piti kyllä jättää Sisun omalle hoitajalle. Olihan minulla koristeltava sentään Fifan karsina, minkä varmasti teen heti, kun minulle vain olisi tarpeeksi ylimääräistä aikaa. Pian Linda talutti Soman viereiseen karsinaan, jossa tamma ei selvästikään halunnut olla.
“Tarvitko sä apuu?” kysyin nopeasti Lindalta, kun Sisu seisoi tyytyväisenä karsinassaan.
“En, kyllä mä selviän”, Linda vakuutteli, joten aloin harjaamaan Sisua.
Ruuna näytti selvästikin, kun puunasin sitä oikein kunnolla. Pitihän rautias saada kunnolliseen edustuskuntoon, vaikka kotitallilta ei poistuttu mihinkään. Olihan kyseessä kuitenkin katrilli. Varustin Sisun siisteillä varusteilla, joiden puhtauden olin tarkistanut varmaankin kymmenen kertaa, mutta eihän koskaan voinut olla liian huolellinen.

Sisu jäi odottamaan kiktisti karsinaan, kun minä lähdin taukotupaan vaihtamaan päälleni katrilliin tarkoitetut Suomen kansallispuvut. Eihän 100-vuotiasta Suomea nyt voi juhlia ilman kansallispukuja, joten Iina oli hankkinut meille sellaiset katrillia varten. Ei ne päällä nyt varmasti ole mitenkään mukava ratsastaa, mutta ne kuuluivat kuitenkin asiaan, joten en halunnut niitä myöskään vastustaa. Pitihän neidän kuitenkin olla mahdollisimman edustavia. Miro, Ida ja Fanni olivat siellä jo laittamassa kansallispukuja päälleen.
“Pitäisikö tän asettuu jotenkin kunnolla”, Miro mutisi ja väänteli päällään olevaa liiviä.
“Ei sen oo tarkotuskaan olla mukava”, huomautti Fanni, joka oli jo saanut oman puvun päälleen.
“Mitä järkee tässä sitten on”, Miro ihmetteli ja kaipasi selvästi vastauksia.
Myös Linda ilmaantui pian laittamaan kansallispukua, joten Miroa jäi ilman vastausta. Meillä alkoi olla kiire, joten kiirehdin Fannin kanssa auttamaan Lindaa, jotta meillä oli edes vähän toivoa ehtiä ajoissa.

Kun olimme hakeneet varustetut suokit talleista, meillä ei onneksi ollut paljoa aikaa jännittää. Pieni kiire oli siis minun mielestäni melkein jopa hyvä asia, koska sen takia en ehtinyt jännittää niin paljoa ja pysyin paremmin rauhallisena. Iina kuulutti nimittäin melkein heti tallilaisten suokkikatrillin alkavaksi. Ehdimme nopeasti antaa toisillemme onnenpotkut ennen kentälle menoa. Minua jännitti vähän, mutta luotin kyllä aika hyvin Sisuun. Eniten minua jännitti Miron ja Kyöstin puolesta, mutta yritin olla epäilemättä heitä liikaa. Miro oli kuitenkin taitava ratsastaja ja ehkä Kyöstikin ymmärsi, että nyt piti olla kunnolla.
“Onnea matkaan”, Iina ehti vielä nopeasti huikata meille viidelle.
Muistelin tarkkaan jokaisen pienenkin liikkeen, koska tahdoin onnistua. Niin julmalta kuin se kuulostikin, en halunnut katrillin menevän pieleen minun takiani. Olin mielestäni onnekas, koska Iina ei onneksi ollut edes laittanut minua johtamaan mitään kuviota. En olisi varmaan selvinnyt siitä mitenkään päin. Ida kuitenkin hoiti johtavan ratsukon tehtävät kunniakkaasti Naaman kanssa.

Olin kyllä enemmän kuin tyytyväinen jokaisen suositukseen, kun katrilli oli saatu päätökseen. Suomenhevoset olivat kyllä olleet edukseen kentällä ja katsojat olivat selvästikin kunnioittaneet niitä. Kaikki oli oikeasti mennyt paremmin, kuin kukaan olisi voinut edes haaveilla. Tyytyväisyys ja hymy loisti myös kaikki muiden kasvoilta.
“Sä et tippunut”, Fanni naurahti hymyillen Mirolle.
“Kyllä Kyöstikin tietää, milloin pitää olla kunnolla”, poika kehui ylpeänä hoitohevostaan.
Kukaan ei pysty olla silloin hymyilemättä, koska olihan hänen vastauksensa vain niin miromainen kuin pystyi. Jokainen röllimetsäläinen oli kyllä vain niin omalaatuinen ja todellakin kuului omaksi tämän tallin porukkaa.

Vastaus:

Aivan ihanaa, että vaikka sinulla ja Fannilla on oma ihana tyylinne kirjoittaa, nämä tarinat punoutuvat yhteen kertoen kumpikin tästä upeasta katrillista! Oli mukava kuulla sinun suustasi miltä jännitys tuntui mahan pohjassa ennen katrillin alkua, ja kuinka katrilli päättyi siihen, kun kaikki olivat onnellisen tyytyväisiä omiin ja muidenkin suorituksiin! :) Sisu ja sinä olitte kyllä hyvä parivaljakko, ja onhan se totta, tämä talliporrukka muodostuu niin omalaatuisista ja upeista tyypeistä. Kiitos että kuulut MEIHIN! ♥

Tästä tarinasta saat yhteensä 35€ lisää saldoa tilillesi! ♥

- Iina

Nimi: Fanni

05.12.2017 23:18
7. Suomi 100

Michael Bublén eläväisen iloinen ääni soi Fannin pörröisissä kuulokkeissa, säestettynä heleästi kilahtelevilla joulukelloilla. Bublén joululevy oli yksi Fannin ehdottomista suosikeista joulun aikaan, vaikka hän oli kovasti pitänyt myös Haloo Helsingin uudesta joululaulusta – olihan Haloo Helsinki yksi niistä harvoista suomalaisyhtyeistä tai -laulajista Sunrise Avenuen rinnalla, joista hän piti. Suurin osa siitä Suomirapista – joka tuntui nykyisin edustavan kaikkea sitä, mitä suomalaisilla musiikkituottajilla oli kansalle tarjota – ei tehnyt Fanniin minkäänlaista vaikutusta.
Tyttö hyräili tyynesti mukana The More You Give The More You'll Get:in tahtiin heitellessään lantakikkareita Sipsin karsinan pellettipohjalta oven edessä tukevasti jalkoihinsa nojaaviin kottikärryihin. Silloin tällöin hän väläytti hymyjä ohi vilahtaville tallilaisille, mutta kaikki tuntuivat ymmärtävän tytön olevan niin uppoutuneena karsinan siivoukseen ja todennäköisesti myös kuulokkeiden läpi raikaavaan musiikkiin, ettei kukaan tohtinut jäädä juttusille.

Fanni kipitti reippaasti tallipihan poikki kisatallin päädyssä sijaitsevalle lantalalle, jonka lumipeitteisen vuoren juureen hän kippasi oman lastinsa. Hänen täytyisi pian jo kiiruhtaa valmistautumaan katrilliin, jota he olivat Miron, Idan, Lindan ja Amoran kanssa jo niin ahkerasti harjoitelleet, että maneesin hiekkaan oli varmaankin pureutunut paikkaamattomat urat ohjelman ratsastusreiteistä. Myös Sipsi oli aivan varmasti saanut enemmän kuin tarpeekseen Fannin ratsastuksista, sillä viime aikoina he olivat pureutuneet tuohon katrilliin tamman kanssa ehkä liiaksikin. Sipsi osasi sen varmaankin paremmin kuin Fanni itse.

Eniten Fannia jännitti nousta jättiläismäisen Möhkön selkään, jonka sysimusta ulkokuori ja pitkä, paksu harjas oli kuin suoraan elokuvista. Onneksi Möhkö oli kuitenkin yksi Röllimetsän varmimmista ratsuista, joten putoamista Fannin ei tarvitsisi pelätä ensinkään – ainoastaan niitä runsaslukuisia, katsomossa uteliaana tapittavia silmäpareja.
Fanni suuntasi suoraan taukotupaan, jossa hän riisui kuulokkeensa ja alkoi kaivamaan ratsastustavaroitaan esille. Kaapin oven yläkulmaan ripustetussa henkarissa roikkui sinivalkoinen kansallispuku, jonka Iina oli halunnut jokaisen katrilliin osallistuvan pukevan. Sen Fanni ymmärsi, ja oikeastaan hänestä oli ihan hauskaa leikkiä pientä pukuleikkiä.
"Moikka, joko jännittää?" Amora ilmestyi ovenraosta posket punaisena hehkuen. Ruskeatukkaisen tytön oli tarkoitus ratsastaa läsipäisellä Sisulla, joka oli suomenhevoseksi mielettömän taitava. Ruunalle katrillissa pyöriteltävät voltit ja lävistäjät tuntuivat olevan lasten leikkiä.
"Vähän", Fanni myönsi punastuen. "Pelottaa, että unohdan".
"Et sä voi unohtaa! Ollaan harjoiteltu niin ahkerasti!" Amora pyöräytti silmiään räväyttäen oman kaappinsa auki ja laskien oman kansallispukunsa juhlallisesti käsivarrelleen.
"Vellamo sanoi, että se auttaisi enemmän kuin mielellään Möhkön laitossa, joten ehkä mä en sotke itseäni, vaikka pukisin kansallispuvun jo nyt".

Paksuun toppatakkiin vuorautunut Vellamo, joka oli suhtautunut yllättävän hyvin siihen, että Fanni ratsastaisi hänen hoitohevosellaan itsenäisyyspäivän katrillissa, harjasi Möhkön tuuheaa talvikarvaa reippain vedoin. Silloin tällöin hän pysähtyi rapsuttelemaan ja lepertelemään nokimustalle tammalle, joka seisoi kiireettömänä paikoillaan, lepuuttaen toista takajalkaansa. Fanni kieputti sinistä ja valkoista silkkinauhaa kypäränsä ympärille – turvallisuudesta ei tingittäisi, mutta se ei silti tarkoittaisi, etteikö sitä voisi hoitaa tyylikkäästi.
"Möhköstä tulee maailman ihanin Suomijuhlaratsu", Vellamo sanoi pehmeällä äänellä pörröttäen suuren tamman otsaharjaa, saaden sen hämmentyneenä avaamaan nautinnosta ummistetut silmänsä.
"Niin tulee", Fanni hymyili takaisin ja sipaisi hänkin hevosen turpaa. Möhkö oli komea ratsu, vaikka Fannia hiukan harmittikin, ettei ollut voinut osallistua Sipsin kanssa katrilliin. Olisihan tamma muistuttanut herkkää ja hentoa Suomineitoa!

Sini-valkokirjavaksi nauhaksi punottu silkki liehui kevyessä pakkasviimassa samaan tahtiin Fannin letille kieputettujen hiusten tahdissa, kun hän yritti oikoa kansallispukunsa pitkää helmaa, joka kurtistui epäsiisteille rypyille, istui hän satulassa missä asennossa tahansa. Kaikki olivat koristelleet ratsunsa kauniisti: Amora oli taiteillut Sisun harjaan paksut sykeröt, jotka oli kiinnitetty sinisillä ja valkoisilla nauhoilla; Naaman valkoiselle otsalle oli kirjailtu Suomen lipun värit; ja ilkikuristen Kyöstin sekä Soman päistärikönvivahteiset turkit olivat saaneet koristeekseen sinivalkoiset kaulanauhat, puhumattamaan sinisistä satulahuovista ja kirkkaanvalkoisista pinteleistä.
Kaikki lähtivät yhteistuumin ratsastuskentän lumihankeen verryttelemään, sillä estekilpailut olivat vielä hiukan kesken ja ratakin pitäisi vielä purkaa. Onneksi Iinalla oli paljon hoitaja-apureita, jotka olivat lupautuneet auttamaan kilpailupäivän järjestelyissä! Fanni nautti Möhkön turvallisesti keinuvasta käynnistä, joka tuntui entistäkin notkeammalta hevosen upotessa lumihankeen vuohisiaan myöten. Fanni katseli kuuran peittämää, kaunista maisemaa. Taivas oli tasaisen harmaa, mutta kaikkialla oli valoisaa auringon kajastaessa kirkkaasti pilviverhon takaa. Lumikuorrutteiset kuusenoksat taipuivat Fannin pään yläpuoelle, kun hän vei Möhkön kävelemään aivan ratsastuskentän toiseen päätyyn. Metsä ei näyttänyt ollenkaan niin synkältä kuin pimeään ilta-aikaan. Nyt valo ulottui mustikanvarpuihin, joiden latvat yrittivät vielä paikoittain epätoivoisesti kurottautua lumihangen yläpuolelle. Jäniksen jäljet poukkoilivat ristiin rastiin kuusten paksujen runkojen lomassa, ja puiden oksilta pudonneet lumikinokset olivat muodostaneet onkaloita muutoin koskemattomaan hankeen. Möhkö yritti venytellä kaulaansa herkullisia kuusten oksia kohti, jotka oikein hehkuivat sinivihreinä ja houkuttelevina, ojentaen itsensä kentän valkoisten aitojen yli. Silloin Fanni kuitenkin painaisi pohkeensa pehmeästi tamman kylkiin muistuttaakseen, että nyt täytyi jatkaa matkaa.

Maneesissa oli yllättävänkin paljon yleisöä, niin kilpailijoita, kuin ihan asiakseen katrillia katsomaan tulleita. Malttamattomat ratsastajat yrittivät kurkkia maneesin ovien välistä, koska kaikki olisivat vihdoin asettautuneet istumaan paikoilleen, ja katrilli voisi alkaa.
"Apua, miten se menikään sen jälkeen kun ollaan kohdattu siinä katsomopäädyssä?" Amora kihisi jännityksestä.
"Sitten se loiva kiemuraura ravissa", Miro puolestaan huikkasi rennosti Kyöstin selästä, joka näytti hapanta naamaa vierustoverilleen Naamalle.
"Kyllä me pärjätään", Fanni levitti rohkaisevan hymyn kasvoilleen. Innostava jännitys kupli vatsassa, mutta Möhkön leveä satula tuntui suojaisalta, ja oikeastaan Fanni oli jo innoissaan heidän esityksestään. Hän halusi päästä näyttämään, kuinka kauniisti Röllimetsän hevoset kulkivatkaan. Juhlia 100-vuotiasta Suomea, kantaen ylpeänä juhlavaa kansallispukua, istuen sitäkin ylpeämpänä ainoan suomalaisen hevosrodun, rehellisen suomenhevosen selässä. Fanni saisi ratsastaa Möhköllä katrillin etujoukossa, nuolenkärkeä muistuttavassa muodostelmassa, sillä Möhkö oli ainoa musta hevonen, ja Naama sekä Sisu, kuten myös Soma ja Kyösti muistuttivat paljolti toisiaan. Möhkö oli hänen uljas, musta sotaratsunsa.

Juhlallinen sovitus Maamme-laulusta kajahti maneesissa, saaden Möhkön höristämään uteliaana korviaan. Fanni istui sen selässä leveästi hymyillen, kun maneesin liukuovet aukenivat kumisten ja antoivat ratsukoille vapaan kulun sisään tyhjään halliin. Ilmassa leijuvat pölyhiukkaset kimaltelivat ikkunoiden läpi hehkuvassa luonnonvalossa, joka lankesi pehmeästi maneesin hiekkaan. Fanni hengitti syvään, ja painoi sitten pohkeensa Möhkön herkkiin kylkiin, jolloin tamma keinahti elastisesti liikkeelle. Se asteli korvat hörössä keskilinjaa pitkin letille punottu harjas keinahdellen. Tamma ei turhaan katsomoa kytännyt, kun he pysähtyivät siistissä rivissä sen eteen ja tekivät kouluradan perinteisen tervehdyksen.
Pyöreät voltit, siirtymiset, lävistäjät ja pohkeenväistöt Möhkö hoiti hienosti, ja Fanni saattoi riemukkaana keskittyä ratsastamaan sitä niin eleettömästi ja pehmeästi kuin vain osasi, yleisön ihaillessa ratsukoiden tarkkaa suorittamista, joka sointui täydellisesti taustalla soivaan musiikkiin, johon oli koottu tuttuja, suomalaisille erityisen tärkeitä kappaleita, kuten Maamme-laulun lisäksi Finlandia, Sininen ja valkoinen, Rakkaus on lumivalkoinen ja uusimpana Tuntematon.

Oli tärkeää muistaa, kuinka etuoikeutettua olikaan olla itsenäinen valtio kaiken sen jälkeen, mitä pieni ja sinnikäs Suomi olikaan kokenut. Fannin isoisä oli ollut sodassa, ja hänen vanhin tätinsäkin oli syntynyt sota-aikaan, mikä toi Suomen 100-vuotista itsenäisyyttä vielä lähemmäksi. Fanni olisi halunnut esittää ratsastusta jo edesmenneelle isoisälleen, jonka kanssa hän kynti perunapeltoa haaleankeltaisen mökin pihassa, kun oli aivan pieni. Isoisä olisi pitänyt Möhköstä – mammutin kokoisesta, uskollisesta työhevosesta, jolla oli niin paksu harja, että siihen saattoi upottaa pienet kätensä vaikka kyynärpäihin asti. Niimpä, kun Fanni ratsasti Möhkön taas joukon kärjessä katsomoa kohti esityksen lopussa, hänen poskelleen vierähti pieni, tunteileva kyynel. Ehkä isoisä näki sieltä jostain.

Vastaus:

Siis vau, mä ennätän aina unohtaa, kuinka lahjakas kirjoittaja sä Fanni olet! Siis ihan oikeasti, tämä teksti oli niin sujuvaa, kekseliästä ja miellyttävää, että jäin oikeasti ajan kanssa pohtimaan kuinka siisti oikeastaan tää koko Suomi 100-konsepti on. Möhkö toimitti hyvin katrillipollen virkansa, vaikka kyllähän sinä ja Sipsi olisitte tietenkin esittäneet aivan ihastuttavan sovituksen tästä katrillista. Minusta oli mukavaa, että olit ottanut tähän paljon ikonisia suomalaisia kappaleita ja rakentanut katrillia sen ympärille. Myös asut ja esiintymisfiilis välittyy tarinasta aivan upeasti! Toivottavasti kirjoitat taas pian lisää jotain, näitä sun tarinointeja on aivan etuoikeus päästä lukemaan (ja kommentoimaan)! :)

Tästä tarinasta saat yhteensä 35€ lisää saldoa tilillesi! ♥

- Iina

 

Ratsastuskoulu Röllimetsä

Peikonpolku 2, 96100
Rovaniemi, Virtuaali-Suomi

Tallin puhelin:
123-000-7890

 

 

Tallin aukioloajat

Ma: Suljettu

Ti-Pe: 8-22

La-Su: 12-20

 

 

 

 

 

Hox! Tallin ovet ovat hoitajille ja yksityisten omistajille aina avoimet!

Röllimetsä  on virtuaalitalli.

©2017 Ratsastuskoulu Röllimetsä - suntuubi.com